RIA: Rakennusinsinöörien ja -arkkitehtien asiantuntemukselle kysyntää tulevaisuudessa

Viime aikoina on julkaistu kaksi tulevaisuuteen tähtäävää rakennusalaa koskevaa ohjelmaa. Valtioneuvosto antoi eduskunnalle selontekona asuntopoliittisen ohjelman joulukuussa 2021 ja opetus- ja kulttuuriministeriö yhdessä ympäristöministeriön kanssa julkaisi Suomen arkkitehtipoliittisen ohjelman 20.1.2022.

Asuntopoliittisessa ohjelmassa hallitus asettaa valtion asuntopolitiikalle tavoitteita ja niiden toteuttamisessa noudatettavia periaatteita seuraaville kahdeksalle vuodelle. Arkkitehtuuripoliittinen ohjelma taas pyrkii muodostamaan kokonaisvaltaisen kuvan keskeisistä, tässä ajassa rakennettuun ympäristöön vaikuttavista ilmiöistä.

─ Molemmat ohjelmat alleviivaavat muutosta, joka alalla on käynnissä. Esimerkiksi kiertotalous ja vähähiilinen rakentaminen etenevät vauhdilla, ja niitä edellytetään yhä yleisemmin erilaisissa hankkeissa. Rakennusinsinöörien ja -arkkitehtien asiantuntemukselle on kysyntää nyt ja tulevaisuudessa, RIAn puheenjohtaja Tommi Luukkonen toteaa.

Arkkitehtuuripoliittisen ohjelman keskeinen viesti on, että hyvän rakennetun ympäristön muodostumiseen tarvitaan monialaista yhteistyötä, osaamista ja keskustelua. Yksi ohjelman visioista on, että laadukkaalla rakennetulla ympäristöllä luodaan vetovoimaa ja vahvistetaan elinvoimaa kaikkialla Suomessa.  Asuntopoliittisen ohjelman yhtenä tavoitteena on, että edistetään erilaisiin tarpeisiin vastaavaa asuntotarjontaa.  

─ Rialaiset työskentelevät laajasti erilaisissa rakennettuun ympäristöön liittyvissä tehtävissä aina suunnittelutehtävistä toteutustehtäviin. He toteuttavat käytännössä ohjelmien tavoitteita. Osaamista heillä on, mutta jatkossa tarvitaan paljon erityisosaamista, koulutusta käytännön työtä tekeville ja lisää yhteistyötä alalla toimivien kesken, Luukkonen sanoo.

Rakennetun ympäristön osaajista on kova pula niin kaavoituksessa, suunnittelussa kuin toteutuksessakin. Tulevaisuudessa rakennetun ympäristön asiantuntijatyön tarve vain lisääntyy. Rakennusinsinöörien ja -arkkitehtien tarve kasvaa, ei vähene. RIAn mielestä alan järjestöjen ja opetus- ja kulttuuriministeriön on yhdessä selvitettävä alan koulutuksen insinööri- ja arkkitehtuurikoulutuksen tarvetta ja koulutuksen sisältöä, jotta kunnianhimoiset asuntopoliittisen ohjelman ja arkkitehtuuripoliittisen ohjelman tavoitteet saavutetaan.

Lisätietoja: RIAn liittohallituksen puheenjohtaja Tommi Luukkonen, 040-579 5633

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on ammattikorkeakouluista ja teknillisistä oppilaitoksista valmistuneiden rakennusalan toimihenkilöiden valtakunnallinen keskusliitto, jonka tavoitteena on parantaa edustamiensa ammattikuntien toimintaedellytyksiä niin työ- kuin yhteiskuntaelämässä.

Ajankohtaista

18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue