STTK-Opiskelijat: Nuorten mielenterveyteen panostettava kiireellisesti

STTK:n tänä vuonna teettämä nuorisokysely osoittaa selkeän tarpeen mielenterveyspalveluiden kehittämiselle. Kyselyn mukaan korkeakouluopiskelijat kokivat mielenterveyden huonontuneen merkittävästi koronapandemian aikana. Tämä johtui etenkin stressin, yksinäisyyden ja ahdistuneisuuden lisääntymisestä.  

Koronan on useissa kansainvälisissä tutkimuksissa todettu koetelleen yleisesti etenkin opiskelijoita ja nuoria. Tällöin esille on nostettu myös voimakas tarve panostaa nuorten mielenterveyspalveluihin. 

Koronapandemian aiheuttama velka mielenterveyspalveluille vaatii STTK-Opiskelijoiden mielestä määrätietoista palveluiden kehittämistä, jotta korkeakouluopiskelijoiden työkyky voidaan ylläpitää myös jatkossa. 
– Tämän vuoden alusta ammattikorkeakouluopiskelijat liittyivät YTHS-palveluiden piiriin, mikä on osaltaan ruuhkauttanut opiskelijoiden terveyspalveluita. Erityisesti hammashoidon ja mielenterveyspalveluiden saatavuus venyy pitkälle tulevaisuuteen, puheenjohtaja Markus Wright harmittelee. 
 
Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut YTHS-valtionavustusta 4,2 miljoonaa euroa vuoden 2022 kuluihin, mutta lisärahalle olisi tarve. 
–  Olisi erittäin tärkeää rahoituksella varmistaa opiskelijoiden mielenterveyspalveluiden matalan kynnyksen saatavuus pitkäjänteisesti. Koronan aikana on syntynyt hoitovelkaa, jonka pois hoitaminen olisi nuorten hyvinvoinnin kannalta tärkeää, Wright korostaa. 

Nuorille ja opiskelijoille helposti saavutettavat, matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut ovat ensiarvoisen tärkeitä. Pitkä odottaminen hoidon aloittamiseksi vain lisää ongelmia. 
– Esimerkiksi terapiatakuun kaltainen nopean hoidon takuu olisi tarpeellinen myös muualla kuin isoimmissa kaupungeissa, Wright muistuttaa. 

Wright jatkaa opiskelijoiden puheenjohtajana 

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajana jatkaa Markus Wright (ent. Kutvonen), joka on Tehyn jäsen.  Uusiksi varapuheenjohtajiksi on valittu Roosa Hyppölä (Tehy) sekä Sonja Tikkanen (Pro).  

Roosa Hyppölä on 23-vuotias ensihoitajaopiskelija Helsingistä. Sonja Tikkanen on 28-vuotias liiketalouden opiskelija Helsingin Haaga-Heliassa

Lisätietoja: STTK-Opiskeljoiden puheenjohtaja Markus Wright, puh: 044 544 9106

Kysely nuorille opiskelusta, työstä, toimeentulosta ja koronakriisin vaikutuksista 2021 >>

Ajankohtaista

18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue