SASK rekrytoi: Kansainvälisen toiminnan asiantuntija

Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK hakee kansainvälisen toiminnan asiantuntijaa toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen Helsingin toimistoonsa.

Suomen ay-liike puolustaa työntekijöiden ihmisoikeuksia kehitysmaissa

SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö, joka edistää työntekijöiden oikeuksia, ihmisarvoista työtä ja elämiseen riittävää palkkaa Aasiassa, Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Lisätietoja www.sask.fi.

Hakemamme kansainvälisen toiminnan asiantuntija edistää työelämän ihmisoikeuksia ja vastaa digitalisaatio ja työn uudet muodot -kokonaisuuden suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja kehittämisestä osana SASKin ohjelmatyötä. Hän osallistuu aihetta koskevaan keskusteluun kotimaisilla ja kansainvälisillä foorumeilla analyyttisellä otteella sekä rakentaa verkostoja teeman ympärille. Myös aiheesta kouluttaminen ja viestiminen innostavat hakemaamme asiantuntijaa.

Valituksi tulevalta hakijalta edellytämme soveltuvaa korkeakoulututkintoa, tehtävään soveltuvaa vähintään viiden vuoden työkokemusta, kokemusta globaaleista työelämäkysymyksistä sekä ay-toiminnasta. Lisäksi kokemus verkostojen rakentamisesta ja koordinoinnista, sujuva suomen ja englannin kielen kirjallinen ja suullinen ilmaisu ovat välttämättömiä tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Muu kielitaito (espanja, portugali tai ranska) katsotaan eduksi. Lisäksi arvostamme erinomaisia vuorovaikutustaitoja ja kokemusta järjestötoiminnasta sekä kehitysyhteistyön tehtävistä.

Tehtävässä menestyminen edellyttää kykyä oppia ja analysoida laajoja asiakokonaisuuksia, itsensä johtamista ja innovatiivista työotetta sekä kykyä verkostoitua kansallisella ja kansainvälisellä tasolla. Työ edellyttää ajoittain matkustamista ja viikonlopputöitä.

SASK painottaa toiminnassaan yhdenvertaisuuden toteutumista ja arvostaa monimuotoisuutta työyhteisössä. Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen ja merkityksellisen työn kansainvälisessä toimintaympäristössä sekä hyvät henkilöstöedut. Työ alkaa 1.1.2022 tai sopimuksen mukaan.

Lisätietoja tehtävästä antaa SASKin kansainvälisen toiminnan päällikkö, Juha Vauhkonen torstaina 25.11.2021 klo 13–14, p. 045 139 7119.

Hae tehtävää tämän linkin kautta tiistaihin 30.11.2021 klo 21.00 mennessä.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue