Määräaikaiset työsuhteet ongelmana nuorisotyössä

Ammattiliitto Jytyn jäsenkyselyyn vastanneista nuorisotyöntekijöistä jopa 25 % oli määräaikaisessa työsuhteessa. Nuorisotyötä leimaakin edelleen vahvasti työsuhteiden määräaikaisuus.

Valtaosaa määräaikaisuuksista perustellaan rahoituksella. Yleinen ongelma on myös työsuhteiden ketjuttaminen eli useiden peräkkäisten määräaikaisten työsuhteiden solmiminen samalle työntekijälle.

Jytyn kyselyn perusteella yli 40 % työsuhteissa määräaikaisuuden perusteena on käytetty rahoitusta. Kyselyyn vastanneista yli 60 %:n kohdalla määräaikaisuuden perusteena oli käytetty rahoitusta, joka oli tullut valtionavun kautta.

Perusteltuja syitä määräaikaisuuksille voivat olla esimerkiksi sijaisuudet, työharjoittelu ja työn kausiluonteisuus. Kuitenkaan edes työn projektiluonteisuus, jota voisi pitää kausiluonteisena esimerkiksi kokonaan uutta toimintamuotoa kehitettäessä, ei tule kyseeseen riittävänä määräaikaisuuden perusteena.

Ennakkotapauksia löytyy korkeimman oikeuden päätöksistä (KKO:2011/73 ja KKO:2021/2). Niissä todetaan, ettei pelkkää rahoituksen epävarmuutta ole voitu pitää riittävänä, työsopimuslaissa tarkoitettuna perusteena määräaikaisen työsopimuksen solmimiselle.

– Nuorisotyötä on tehty maassamme jo pitkään, ja sen tarve on kiistatta osoitettu. Työnantajat toimivat erittäin lyhytnäköisesti, kun nuorisotyötä tekeviä ei palkata vakinaisiin työsuhteisiin. Perusteettomat määräaikaiset työsuhteet on viivytyksettä vakinaistettava, Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima toteaa.

Kyselyn perusteella työsuhteiden ketjuttaminen on huolestuttavan yleistä. Hieman yli 20 %:lla kyselyyn vastanneista peräkkäisiä työsuhteita oli ollut 3–4 ja 20 %:lla työsuhteita oli ollut yli 4. Yhteensä 75 % kyselyyn vastanneista ilmoitti, että peräkkäisten työsopimusten välissä ei ole ollut lainkaan katkosta.

Luvut osoittavat, että työvoiman tarve on ollut pysyvää. Näissä tapauksissa ei voida katsoa, että kyseessä olisi esimerkiksi työn kausiluonteisuus.

Nuorisotyön arvostuksesta ja sen tarpeellisuudesta vaikkapa lasten ja nuorten mielenterveyden edistäjänä on puhuttu varsinkin koronapandemian aikana. Se ei näytä kuitenkaan konkretisoituvan työsuhteiden vakinaistamisilla eikä kuntien nuorisotyölle varaamassa rahoituksessa. Tämä korostuu edelleen esimerkiksi etsivää nuorisotyötä tekevien ammattilaisten työsuhteissa.

– Jotta puheet ja teot kohtaisivat, olisi ensimmäinen askel nostaa nuorisotyön ammattilaiset heille kuuluvaan asemaan. Yksi tapa osoittaa aitoa arvostusta on palkata heidät vakinaisiin työsuhteisiin. Sekään ei tietenkään yksistään riitä, vaan kunnissa on taattava riittävät taloudelliset resurssit itse toiminnan toteuttamiseen, Voima toteaa.

Jytyn kyselyyn vastasi 149 nuorisotyön ammattilaista, joista neljänneksen työsuhteet olivat määräaikaisia. 75 % vastaajista työskenteli kuntasektorilla.

Lisätietoja: Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Ammattiliitto Jytyn alueasiamies Jani Loponen, puh. 050 589 9362, jani.loponen@jytyliitto.fiJyty on ammattiliitto, jonka jäsenet toimivat kunta-alalla, yksityisellä sektorilla, järjestöissä ja seurakunnissa. Jäsenistön suurimpia ammattialoja ovat sihteeri-, hallinto-, asiantuntija- ja ict-työ, nuoriso- ja järjestötyö, sosiaali- ja terveysala, kirjastoala sekä kasvatus ja koulutus. Ammattiliitto Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue