Pidetään mielen hyvinvoinnista huolta joka päivä

Kirjoittaja:

Ida Nummelin

sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija

Profiili

Tänään vietetään vuotuista Maailman mielenterveyspäivää. STTK haluaa kantaa kortensa kekoon ja kannustaa työpaikkoja osallistumaan keskusteluun henkisen hyvinvoinnin edistämisestä, mielenterveyden tukemisesta ja ongelmien ennaltaehkäisystä.

Pitkään on ollut tiedossa, että mielenterveysongelmiin liittyvät sairauspoissaolot ovat rajussa nousussa. Tilanteen vakavuutta kuvaa hyvin se, että mielenterveyden ongelmat ovat ensikertaa nousseet yleisimmäksi syyksi työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Työelämän epävarmuus ja kiivas tahti sekä yksityiselämän hektisyys alkavat käydä yhä useammalle liian raskaiksi kantaa.

Henkisen kuormituksen hallinta ja mielen hyvinvoinnin edistäminen on työtä, jota tulisi tehdä työpaikan arjessa joka päivä. Hyvinvointia tukevaa työelämää rakennetaan niin toimivalla työnjaolla ja johtamisella kuin työpaikan ohjeilla ja arjen käytännöilläkin. Turvallinen ilmapiiri ja keskinäinen kunnioitus luovat hyvää pohjaa avoimen ja keskustelevan työyhteisön syntymiselle, missä vuorovaikutus toimii hyvin ja tukee jäsentensä hyvinvointia.

Hyvinvointia tukevaa työelämää rakennetaan niin toimivalla työnjaolla ja johtamisella kuin työpaikan ohjeilla ja arjen käytännöilläkin.

Stressin hallinnasta on tullut melkeinpä kansalaistaito, jota odotetaan jo koululaisiltakin. Lähtökohtaisesti stressi ei ole negatiivinen asia, mutta olennaista on oppia erottamaan energisoiva ja kuormittava stressi toisistaan. Parhaimmillaan stressi antaa tarmoa ja tehokkuutta sekä auttaa palautumaan. Pahimmillaan se kuitenkin voi aiheuttaa mm. unettomuutta, ahdistuneisuutta, tyytymättömyyttä ja ärtyisyyttä.

Työterveyshuolto on hyvä kumppani haitallisen stressin tunnistamisessa ja stressikierteen katkaisemisessa, mutta myös palautumisesta huolehtiminen sekä työn lomassa että arjessa auttaa stressin hallinnassa ja tukee parempaa jaksamista.

Kokeile päättää tämä viikko tai aloittaa uusi viikko pienellä rentoutumisharjoituksella, jota voit tehdä päivittäin vaikka työpöydän ääressä, kassajonossa tai nukkumaan mennessä. Tämän ja muita hyviä harjoituksia löydät osoitteesta Oivamieli.fi

Ota mukava asento ja sulje silmäsi. Keskity hengitykseesi. Tunne kuinka ilma virtaa sieraimistasi sisään ja ulos.

Tunne kuinka keuhkosi vuoroin laajenevat ja vuoroin supistuvat. Aisti vatsasi liikkeet hengityksen rytmissä.

Anna itsesi rentoutua ja havaitse hengityksen tuntemukset kehossasi. Kun havaitset huomiosi liikkuneen pois hengityksestä, pane se vain merkille ja tuo se lempeästi takaisin ja jatka hengityksesi seuraamista.

Jatka harjoitusta niin pitkään kuin tuntuu tarpeelliselta.

Ida Nummelin
sosiaali- ja terveyspolitiikan asiantuntija, STTK

Lisää tietoa:

MIELI ry, Työelämän mielenterveys
Mieli ja työ, Työelämän mielenterveysohjelma, Työterveyslaitos

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue