Huumeiden käyttö on arkipäivää työpaikoilla

Huumeiden käyttäjiä ja heidän läheisiään on yhä useammalla työpaikalla.  Ammattiliitto Pro haluaa nostaa huumeiden käytöstä aiheutuvia ongelmia esiin ja jakaa tukea sekä tietoa.  Pro aloittaa yhteistyön Irti Huumeista ry:n kanssa.

– Huumeiden käyttö on yhteiskunnassa päivänpolttava asia ja jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Pron kumppanuus Irti Huumeista ry:n kanssa kasvattaa asiantuntemustamme ja mahdollisuuksia osallistua paremmin yhteiskunnalliseen keskusteluun ja vaikuttamistyöhön, Pron puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.

– Huumeiden käytöstä aiheutuvat ongelmat koskettavat monia, mutta ne ovat myös piilotettu ja vaiettu aihe, koska asia on niin käyttäjille kuin heidän läheisilleen hyvin raskas. On tärkeää, että yhteiskunnallisena toimijana voimme nostaa huumeiden käytöstä aiheutuvia ongelmia esiin ja tukea perheitä jaksamaan, Malinen jatkaa.

Irti Huumeista ry:n toiminnanjohtaja Mirka Vainikka sanoo, että huumeiden käyttö on arkipäiväistynyt myös työelämässä. Hän halusi löytää ammattiliittokumppanin, jonka kanssa työpaikoilla ja työssä kohdattaviin ongelmiin voidaan jakaa työntekijöille tietoa ja tukea.

– Selvitystemme mukaan huumeiden käyttäjien läheiset kamppailevat jaksamisen, unettomuuden, ja monien psyykkisten haasteiden kanssa. Monet läheiset ovat joutuneet olemaan sairauslomilla uupumuksen ja pitkittyneen stressin myötä. Tämä on aivan varmasti myös ammattiliittojen asia, Vainikka sanoo.

– Irti Huumeista ry:n asiantuntijoiden avulla saamme jäsenillemme, luottamushenkilöillemme ja myös henkilöstöllemme asiantuntevaa tietoa ja neuvoja työpaikoilla esiintyviin tilanteisiin.  Pro kouluttaa luottamushenkilöiden työturvallisuuskoulutuksissa myös päihdehaittojen ennaltaehkäisyyn työpaikalla sekä huumeisiin ja huumetesteihin liittyvään lainsäädäntöön ja käytännön toimintatapoihin, sanoo Pron työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tanja Luukkanen.

Lisäksi Pro saa Irti Huumeista ry:ltä aineistoa ja ohjeistuksia omiin koulutuksiin ja tilaisuuksiin. Vuosittain järjestetään myös yhteinen seminaari. Tänä vuonna seminaari pidetään 8.11.2021 Helsingissä Kalasatamassa Työpajankatu 13.

Lisätietoja:
Pron puheenjohtaja Jorma Malinen, p. 050 576 0389
Irti Huumeista toiminnanjohtaja Mirka Vainikka, p. 0400 937 128
Pron työympäristö- ja tasa-arvoasiantuntija Tanja Luukkanen, p. 050 574 2003

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue