SuPerin Paavola: Työnantaja tarvitsee työntekijöitä hoitajapulassa, mutta ei ole valmis maksamaan siitä

SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola paheksuu useiden työnantajien suunnitelmia heikentää työehtoja poistamalla lisiä, joita on maksettu hoitajille joustamisesta vaikeassa työvoimapulassa ja koronakriisissä. Yleisin maksettu lisä on ollut korotettu hälytysraha. SuPerin kyselyn mukaan noin kaksi kolmasosaa lisiä maksaneista työnantajista on yksipuolisesti poistamassa niitä. – Tämä on todella ristiriitaista toimintaa, Paavola moittii. – Työnantaja tarvitsee työntekijöitä hoitajapulassa, mutta ei ole valmis maksamaan siitä.

SuPerin paikalliset ammattiosastot ovat kolmella paikkakunnalla ilmoittaneet hoitavansa normaalit työnsä, mutta kieltäytyneet ylityöstä ja vuoronvaihdoista muutaman päivän ajan. Syynä on ammattiosastojen mukaan ollut se, että työnantaja on ollut vähentämässä paikallisesti neuvoteltavia pieniä lisiä kuten hälytysrahoja. – Maksetut lisät ovat olleet pieniä, mutta pienen palkan vuoksi ne ovat olleet hyvinkin tarpeellisia. Paikoin lisätkään eivät ole houkutelleet työntekijöitä ylimääräisiin vuoroihin, kun jaksaminen on ollut jo valmiiksi piipussa, Paavola kertoo.

Hoitoalan työntekijät koko maassa ovat todella tyytymättömiä kohtuuttoman pieneen palkkaan ja suureen työmäärään. Työntekijöillä on suuri huoli myös asiakkaiden hoidon laadusta ja turvallisuudesta. Työ koetaan merkitykselliseksi, mutta se on päivä päivältä yhä kuormittavampaa. Työturvallisuus sekä potilas- ja asiakasturvallisuus ovat olleet jo kauan vaakalaudalla. – Potilaat ja asiakkaat kärsivät työnantajan haluttomuudesta puuttua tilanteeseen, Paavola sanoo.

– Näyttää siltä, että hoitoalan tilannetta ei oteta nyt tosissaan, vaan luotetaan siihen, että hoitajat tyytyvät vallitseviin olosuhteisiin ja palkkaan. Työpaikoilla tarvitaan nyt toimivaa vuoropuhelua, kannustimia, inhimillisyyttä ja myötätuntoa, ei kiristämistä ja leikkauksia. Työntekijöillä on oikeus lisäkorvauksiin ylimääräisestä joustamisesta, Paavola sanoo.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue