Sinä osaat – tee se näkyväksi

Kirjoittaja:

Riina Nousiainen

asiantuntija, koulutus ja osaaminen

Profiili

Puhe osaamisesta kuuluu työpaikoille, mutta kuulemmeko tai tuotammeko itse tätä puhetta riittävästi?

Uskon, että meillä kaikilla on paljon sellaista osaamista, joka jää työssä hyödyntämättä yksinkertaisesti siksi, että osaamisestamme ei tiedetä. Moni myös kokee oman osaamisensa tunnistamisen ja sanoittamisen haastavaksi. Taitoa tehdä oma osaaminen näkyväksi kuitenkin vaaditaan, kun on hakemassa töitä tai valmistautumassa palkkakeskusteluun.

Osaamisen kehittämiseen on varattava aikaa ja resursseja, ja uusi osaaminen on otettava aktiivisesti käyttöön.

Osallistuin hiljattain Erätauko-keskusteluun, jonka aiheena oli oman osaamisen tunnistaminen. Keskustelun aikana oivalsin, että osaamisen tunnistaminen on helpompaa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Käsitys omasta osaamisesta jää helposti kapeaksi, mutta asiasta keskusteleminen avartaa ajattelua. Tätä yhteistä keskustelua ja osaamispuhetta peräänkuulutan lisää myös työpaikoille.

Osaavat työntekijät ovat työyhteisön tärkein menestystekijä, mutta menestys vaatii tekoja. Osaamisen kehittämiseen on varattava aikaa ja resursseja, ja uusi osaaminen on otettava aktiivisesti käyttöön. Osaamiskartoitukset voivat olla oiva väline tehdä osaamista näkyviin työpaikoilla. Olemassa olevan osaamisen tunnistaminen auttaa suuntaamaan koulutusponnistukset puuttuvan osaamisen hankkimiseen.

Osaaminen on myös yksilön turva muuttuvassa työelämässä. Muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankittu osaaminen kuitenkin tunnistetaan työelämässä heikosti. Piilossa oleva osaaminen jää helposti hyödyntämättä ja jättää samalla piiloon yksilöiden kehittymispotentiaalin. Esimerkiksi yhdistystoiminnassa tai luottamustehtävässä syntyy paljon osaamista, joka voi olla arvokasta myös muissa toimintaympäristöissä. Osataanko tämä osaaminen tunnistaa ja hyödyntää työpaikoilla?

STTK on mukana Sitran tänään käynnistyvässä Osaaminen näkyviin -kampanjassa. Sen aikana jaamme osaamistarinoita, jotka tuovat monipuolisesti näkyväksi työssä, koulutuksessa, luottamustoimissa ja vapaa-ajalla hankittua osaamista. Myöhemmin syyskuussa järjestämme webinaarin, joka käsittelee osaamisen näkyväksi tekemistä. Se tarjoaa mahdollisuuden sukeltaa aiheeseen syvemmälle kokeneiden uravalmentajien ja kouluttajien johdolla.

Me STTK:ssa haastamme kaikki jakamaan tietoa omasta osaamisestaan Facebookissa tai LinkedInissä. Kerro, mitä sinä osaat, missä ja miten osaamisesi näkyy ja mitä se on mahdollistanut sinulle? Laita mukaan tunniste #OsaaminenNäkyviin. Otathan haasteen vastaan!

Riina Nousiainen, STTK:n asiantuntija

Osaaminen näkyviin

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue