Toimihenkilöt osoittivat mieltään ja jättivät saapumatta Valmetin Tampereen toimituskeskukseen

Huoli henkilöstön jaksamisesta, alimiehityksestä ja huonosta henkilöstöpolitiikasta johti mielenilmaukseen Tampereen Valmet Automationin toimituskeskuksessa. Toimihenkilöt eivät saavu torstain 17. kesäkuuta ja perjantain 18. kesäkuuta työvuoroihin.

Valmet Automationin Tampereen toimituskeskuksen noin seitsemänkymmentä toimihenkilöä jätti torstaina saapumatta työpaikalleen. Ongelmien syynä on uusi tuotannonohjausjärjestelmä, jonka käyttöönoton jälkeinen aika on toimihenkilöiden mukaan ollut yhtä katastrofia. Kevään aikana työmäärä on kasvanut sillä seurauksella, että ylitöitä ja liukumia on tehty todella paljon. Työntekijöitä on joutunut jäämään sairauslomalle, ja moni on lähtenyt talosta.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen pitää Valmetin henkilöstöpolitiikkaa valitettavana ja surullisena.

– Yrityksen johdon tehtävä on pitää huolta henkilöstöstään ja kiinnittää huomiota henkilöstön jaksamiseen. Työnantajan vastuu korostuu näin poikkeusaikana eivätkä velvoitteet katoa mihinkään.

Toimihenkilöiden luottamusmies Petri Jokirannan mukaan mielenilmauksella henkilöstö haluaa kertoa, ettei voi hyvin ja asioiden tulee muuttua.

– Ongelmia on liikaa eikä niille näy selkeää loppua.

Huonoa henkilöstöpolitiikkaa ja epätasa-arvoista kohtelua  

Kiireen ja kasaantuneen työkuorman keskellä henkilöstö saa lähes päivittäin negatiivista palautetta, kun tilaukset eivät hoidu eteenpäin. Tilanne kuormittaa myös henkilöstön edustajia.

– Työt eivät ohjaudu oikein ja niiden käsittelyssä on ongelmia, jotka heijastuvat tuotantoon. Kenenkään ei tule joutua haukuttavaksi tilanteessa, jossa ongelmien syyt ovat täysin muualla kuin henkilöstössä, Jokiranta sanoo.

Uusin kipukohta on etätyön kieltäminen toimistotyössä. Kielto on koettu todellisena epäluottamuslauseena työnantajan suunnasta.

– Käytännön toteutus ei ole yhdenvertainen, sillä osa on saanut luvan etätyölle ja osalle kerrotaan, että kyse on totaalikiellosta. Jatkuvien häiriöiden ja melun vuoksi työntekoon on mahdotonta keskittyä työpaikalla, Jokiranta sanoo.

Työnantaja suhtautuu välinpitämättömästi henkilöstön huoleen

 Luottamusmies Jokirannan mukaan töitä on liikaa. Tästä kertovat ylitöiden ja liukumatuntien määrä sekä viikoittain esiin nousevat sairauspoissaolot.

 Asiasta on käyty useita keskusteluja työnantajan kanssa, mutta tämä on reagoinut asioihin liian hitaasti.

 – Tilanne kuormittaa henkilöstöä tarpeettomasti. Valmetin kannattaa heti kehittää etä- ja monipaikkatyötä henkilöstön jaksamisen turvaamiseksi, puheenjohtaja Malinen sanoo.

 Lisätiedot:
Jorma Malinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, puh. 050 576 0389
Petri Jokiranta, toimihenkilöiden luottamusmies, puh. 050 349 7944
Ville Pasanen, toimihenkilöiden varaluottamusmies, puh. 050 539 3324

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

23.9.2021

Ammattiliitto Pro: Vähennykset vaarantavat Tampereen yliopiston toiminnan

Lue
23.9.2021

Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK: Sosiaaliturvaa uudistettava kestävällä tavalla

Lue
22.9.2021

SuPerin Paavola: Työnantaja tarvitsee työntekijöitä hoitajapulassa, mutta ei ole valmis maksamaan siitä

Lue
21.9.2021

SuPerin Paavola: Kuntien ja tulevien hyvinvointialueiden on varattava riittävät määrärahat sote-palveluihin – alibudjetointi ongelmana

Lue
17.9.2021

STTK: Suomen hyvin toimivan eläkejärjestelmän pitkäjänteinen kehittäminen välttämätöntä

Lue
17.9.2021

Q&A: Uusi perhevapaamalli

Lue
16.9.2021

STTK: Työ- ja elinkeinoministeriön raportti antaa pohjan kehittää työehtosopimusten rajariitoihin liittyvää lainsäädäntöä

Lue
15.9.2021

Von der Leyen uudistaisi taloussääntöjä ja haluaa tiukan kurin demokratiaa rikkoville jäsenmaille

Lue