Pro tuskastui UPM:n toimintaan: Julkisuuskuva kiiltäväksi luottamusmiesten oikeuksia rikkomalla

Metsäyhtiö UPM kertoi perjantaina aikovansa poistaa toimihenkilöiden sukupuolten väliset selittämättömät palkkaerot vuoden 2021 aikana yhdenvertaisuuskorotuksella. Lain mukaan palkkakartoitus tehdään yhteistyössä luottamusmiesten kanssa, mutta UPM ei toimi näin. 

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen pitää tavoitetta oikeudenmukaisena, mutta ihmettelee ajoitusta. Pron työmarkkinatutkimuksen mukaan UPM:llä työskentelevien toimihenkilönaisten ja -miesten selittämätön palkkaero on noin 9 prosenttia. Velvoite poistaa palkkaerot on ollut tasa-arvolaissa jo vuosia. 
 
Tasa-arvolain mukaan työnantajan tulee estää syrjintä naisten ja miesten välillä sekä edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa työehdoissa, erityisesti palkkauksessa.   – Miksi lakisääteinen toiminta aloitetaan vasta nyt? Tasa-arvolaki on edellyttänyt vähintään 30 työntekijää työllistävän työnantajan laatimaan palkkakartoituksen vuodesta 2005, Malinen kummeksuu.  

Luottamusmiehet eivät ole mukana tarkastelussa  

UPM kertoo, että yhdenvertaisuustarkastelussa hyödynnetään riippumattoman kolmannen osapuolen asiantuntemusta. Lain mukaan henkilöstön edustajille tulee turvata tosiasialliset mahdollisuudet osallistua palkkakartoituksen valmisteluun ja vaikuttaa sen sisältöön prosessin kaikissa vaiheissa.  

Ammattiliitto Pron tietojen mukaan UPM:n toimihenkilöiden luottamusmiehet eivät ole mukana tarkastelussa. UPM ei hyväksy jatkossakaan luottamusmiehiä tarkastelemaan selvittämättömiä palkkaeroja, vaan ilmoittaa tekevänsä sen itse.   
 
– Yrittääkö UPM kiillottaa julkisuuskuvaansa, vaikka samalla se yrittää päästä luottamusmiehistä eroon? Malinen kysyy.  

 “Toiminta ei edistä avoimuuden kulttuuria” 

Maaliskuussa UPM:n toimihenkilöitä edustavat lähes 40 luottamushenkilöä kokivat, että työnantaja on pettänyt lupauksensa. Yrityksen johdolle osoitetussa avoimessa kirjeessään luottamushenkilöt ovat huolestuneita siitä, loukkaako UPM työelämän perusoikeuksia.  

– Tämä ei ainakaan edistä avoimuuden kulttuuria, Malinen toteaa. 

Ylen kyselyssä työnantajat eivät kannata esitystä, jonka mukaan työntekijä voisi nähdä työkaverin palkkatiedot syrjintäepäilyjen takia. Työntekijäliitot taas kannattavat ehdotusta, jotta tasa-arvo voisi toteutua työpaikoilla. 

Lisätiedot: Jorma Malinen, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja, puh. 050 576 0389

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista
Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esimiehet alaan katsomatta.
Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.
Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.
Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

14.7.2021

STTK järjesti keskustelun SuomiAreenalla oikeudenmukaisesta siirtymästä vähähiiliseen yhteiskuntaan

Lue
7.7.2021

Työmarkkinakeskusjärjestöt: Työpaikoilla on nyt etsikkoaika luoda koronanjälkeiset uudet käytännöt

Lue
5.7.2021

Kotidatan yt-neuvottelut päättyivät pohjanoteeraukseen – ajojahti oikeutta hakevia työntekijöitä vastaan

Lue
5.7.2021

Väärinkäytöksistä ilmoittavien suojaa koskeva lakiehdotus jäämässä puolitiehen

Lue
1.7.2021

Sote-uudistuksessa katse alojen veto- ja pitovoimaan

Lue
30.6.2021

Korona on heikentänyt työelämän oikeuksien toteutumista koko maailmassa

Lue
29.6.2021

TJS Opintokeskuksen uusi rehtori: Reilu työelämä edellyttää koulutusta ja kehittämistä

Lue
28.6.2021

Tunnistatko ennakkoluulosi? Väitän, että et aina

Lue