La Carita -säätiö ja SuPer palkitsivat hyvästä vanhustyöstä kolme vanhustenhoidon työyhteisöä

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer on myöntänyt yhdessä La Carita -säätiön kanssa tunnustuspalkinnot hyvästä vanhustyöstä Essoten kotihoidolle, Jalasjärven kotihoidolle sekä Palvelukoti Pohjolan ryhmäkoti Orionille Tampereelle. La Carita -säätiön tarkoituksena on vanhusten ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen Suomessa. Palkinnot julkistettiin 16.3. SuPer ammatillinen opintopäivä 2021 -koulutuswebinaarin yhteydessä.

Etelä-Savon Sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote, Mikkeli, kotiin annettavat palvelut

Essoten kotihoitoa on kehitetty systemaattisesti säännöllisen asiakas- ja henkilöstöpalautteen pohjalta. Työn veto- ja pitovoima on kasvanut ja omaisten tyytyväisyys palveluihin on lisääntynyt: asiakastyytyväisyyskyselyyn vastanneista 93 % voisi suositella saamaansa palvelua. Työntekijöiden ammatillisuutta tuetaan osaamiskartoituksiin perustuvien koulutusten ja perehdytyksen avulla. Korona-aikana viestintää on tehostettu ja hoidon jatkuvuus on turvattu tuttujen hoitajien avulla. Kirje tuntemattomalle -projekti eli vapaaehtoisten kirjoittama kirje hoitajan työn tueksi on ollut hieno innovaatio. Etäpalvelua on vahvistettu ja muun muassa lääkehoidon tarkastukset ja yhteys omaisiin voidaan hoitaa etänäkin. Näin palvelua on voitu tarjota pitkien matkojen päähän myös ilta-aikoina. Asiakkaan luona käytettävä aika on kasvanut ja sitä kehitetään edelleen.

Jalasjärven kotihoito, Jalasjärvi

Jalasjärven kotihoito on esimerkki siitä, miten työntekijöiden voimavarat ja osaaminen otetaan käyttöön asiakkaiden hyvän hoidon ja elämän turvaamiseksi. Kotihoidon esimies tukee työntekijöitä onnistumaan, yhteistyö on hyvää ja työntekijöiden vaihtuvuus pientä. Työntekijät ovat kouluttautuneet kinestetiikan osaamisessa ja heillä on mahdollisuus osallistua kiinnostuksensa mukaan täydennyskoulutukseen. Työyhteisössä on kehitetty tehostettua kotikuntoutusta. Moniammatillisessa työyhteisössä kaikkia työntekijöitä arvostetaan ja työmoraali on korkea. Kaiken epävarmuuden keskellä työntekijöiden positiivinen suhtautuminen muutoksen tuomiin mahdollisuuksiin on rikastuttanut työtä. Korona on lisännyt luovuutta: asiakkaille on järjestetty pihalla lettukestejä ja vierailuja lähiympäristöön.

Palvelukoti Pohjola, ryhmäkoti Orion, Tampere

Tehostetun palveluasumisen ryhmäkoti Orionissa asukkaat saavat monipuolista hoitoa ja huolenpitoa. Työntekijät ovat oma-aloitteisesti kehittäneet toimintaa ja toimintatapoja, joilla asukkaat kohdataan ja hoidetaan yksilöllisesti. Kaikille asukkaille laaditaan elämänpuu, jonka tietoja hyödynnetään yksilöllisen hoidon takaamiseksi. Arjessa huomioidaan myös erilaiset juhlapäivät. Yhteisöpalavereissa on tärkeää kuulla jokaisen asukkaan toiveita, joita hoitajat toteuttavat. Korona-aikana toteutettiin kolmen ruokalajin ruokailu ryhmäkodissa. Kaikki hoitajat ovat käyneet kinestetiikan peruskurssin ja kouluttautuvat aktiivisesti. Omaisten osallisuutta tuetaan. Palvelukodin toiminnasta on saatu positiivista palautetta niin asukkailta kuin omaisilta.

La Carita-säätiö on jakanut yhteistyössä SuPerin kanssa tunnustuspalkintoja hyvästä vanhustyöstä vuodesta 2002 saakka. SuPerissa on 90 000 jäsentä, joka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, gsm 050 5275 085
                    SuPerin asiantuntija Soili Nevala gsm 050 385 4130

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue