STTK laski Fat Cat Day´n: Pomojen huima palkkaero palkansaajiin kapeni hieman

Palkka

Palkansaaja on tänään (26.2.) tienannut pörssiyhtiön toimitusjohtajan yhden päiväpalkan verran. Vuoden 2019 tilinpäätöstietoja ja palkkatilastoja vertailtaessa palkansaaja tarvitsi 39 työpäivää tienatakseen saman, minkä suurten pörssiyhtiöiden pomo tienaa yhden päivän aikana. Vuotta aikaisemmin vastaava luku oli 47 työpäivää.

STTK on jo useamman vuoden seurannut, miten suurten pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien ja palkansaajien välinen ansioiden suhde kehittyy. Seuranta on saanut alkunsa kansainvälisestä ”Fat Cat Daystä”. STTK:n laskelmat perustuvat yhtiöiden julkisiin vuosikertomuksiin ja tilastokeskuksen tietoihin.

Vuonna 2019 suurten yhtiöiden toimitusjohtajien kokonaisansioiden mediaani oli noussut 1,93 miljoonaan euroon. Vastaavana aikana yksityisen sektorin palkansaaja tienasi 41 875 euroa. STTK huomioi vertailussaan myös johtajien keskimäärin pidemmän työajan.
– Johtajien ja palkansaajien palkkaeron kutistumisessa vuonna 2019 näkyy ilmeisesti talouskasvun hienoinen hyytyminen edellisvuoteen verrattuna sekä sen vaikutus tulospalkkioihin eri muodoissa, STTK:n ekonomisti Antti Koskela kertoo.

Palkita saa ja pitää, mutta oikeudenmukaisesti

STTK korostaa oikeudenmukaisen palkkauksen ja henkilöstön palkitsemisen merkitystä.
– Emme vastusta tuloeroja, mutta niiden seuraaminen ja kasvun hillitseminen on tärkeää. Viime vuosina Suomessa varallisuuserojen kasvu on ollut Suomessa tuloerojen kasvua suurempaa, Antti Koskela muistuttaa.

Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna pienten tuloerojen maa, ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion ajatus pohjautuukin suhteellisen pieniin tuloeroihin.
– Maailmalla tuloeroista keskustellaan nyt paljon. Niiden viime vuosikymmenien kasvusta ja sen vaikutuksista talouteen ja yhteiskuntaan ollaan laajalti huolissaan. Vaikka Suomessa tilanne on monelta osin erilainen, meilläkin on syytä seurata tulo- ja varallisuuserojen muutosta. Tämä ei tarkoita, etteikö ahkeruudesta saisi palkita ja etteikö kaikilla ole lupa menestyä. Taloudellinen menestys tuo luonnollisesti paljon hyvää mukanaan, Koskela korostaa.

Tulospalkkiojärjestelmät ja henkilöstörahastot hyviä henkilöstön palkitsemistapoja

STTK korostaa, että osuus tuloksesta kuuluu myös työntekijöille. Palkitseminen ei voi eikä saa olla vain ylimmän johdon etuoikeus.
– Esimerkiksi tulospalkkausjärjestelmät ja henkilöstörahastot ovat hyviä tapoja palkita koko henkilöstöä. Samalla palkka-avoimuutta tulisi lisätä. STTK pitääkin tärkeänä, että hallitusohjelmassa mainittu palkka-avoimuuden lisääminen toteutuu. Työpaikoilla myös palkitsemisen perustelut on tehtävä näkyviksi, Koskela toteaa.

STTK:n teesit oikeudenmukaiseen palkitsemiseen

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Koskela, puhelin 044 543 9838.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue