Yli puolet etätyötä tekevistä kokee olevansa tehokkaampia etätyössä kuin työpaikalla

Etätyötä on tehnyt viimeisen vuoden aikana 41 prosenttia palkansaajista. Heistä yli puolet sanoo saavansa enemmän aikaiseksi etätyössä kuin työpaikalla. Kuitenkin joka viides sanoo, että työnantaja suhtautuu edelleen epäilevästi etätyöhön eikä luota työntekijöihinsä. Tämä selviää Toimihenkilöliitto ERTOn tekemästä kyselytutkimuksesta.

etätyöskentelyä

56 prosenttia etätyötä tehneistä palkansaajista sanoo saavansa samassa ajassa enemmän aikaiseksi etätyössä kuin työpaikalla, selviää Toimihenkilöliitto ERTOn viime marraskuussa teettämästä kyselytutkimuksesta.

– Yksi syy tehokkuuteen saattaa olla se, että etätyössä keskeytyksiä on vähemmän. Jatkuvat keskeytykset ovat yksi iso haaste asiantuntijoiden henkiselle jaksamiselle ja sitä kautta työn tekemiselle”, sanoo Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Etätyö on lisääntynyt koronatilanteen vuoksi merkittävästi erityisesti asiantuntijatyössä. Kyselyyn vastanneista tuhannesta palkansaajasta 41 prosenttia on tehnyt etätyötä vähintään jonkin verran viimeisen vuoden aikana. Noin puolet vastanneista palkansaajista ilmoitti, etteivät työtehtävät mahdollista etätyötä. Esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalvelualalla ja tuotannollisessa työssä etätyö on vain harvoin mahdollista.

Osa työnantajista vielä epäileväisiä

Osa työnantajista suhtautuu edelleen epäilevästi etätyöhön. Reilu viidennes kyselyyn vastaajista eli 22% sanoi kokevansa, ettei hänen työnantajansa luota työntekijöihinsä etätyössä. Kysymykseen vastasivat palkansaajat, joiden työssä etätyö on mahdollista.

– Meillä ei ole varaa antaa ennakkoluulojen, kankeiden perinteiden ja aiheettomien pelkojen estää työelämän kehittymistä nykyistä joustavammaksi ja paremmaksi. Korona-aika on osoittanut, että työtä kannattaa tehdä siellä, missä se parhaiten onnistuu, sanoo Aaltonen.

Aaltonen muistuttaa, että useat kyselytutkimukset koronakriisin aikana ovat osoittaneet, että ihmiset haluaisivat tehdä entistä enemmän etätyötä myös kriisin jälkeen. Työntekijän mahdollisuus vaikuttaa omaan työhönsä parantaa tuottavuutta, työtyytyväisyyttä ja jaksamista.

ERTO teki viime vuoden elokuussa aloitteen subjektiivisesta oikeudesta etätyöhön. Se tarkoittaisi, että työntekijällä olisi oikeus etätyöhön aina, jos se on mahdollista, eikä sen tekeminen aiheuta kohtuutonta haittaa työn tekemiselle.

Aaltosen mukaan esitys herätti laajaa keskustelua ja sitä käsiteltiin muun muassa yhtenä keinona nostaa ikääntyneiden työllisyysastetta. Esitys ei kuitenkaan saanut riittävää tukea edetäkseen.

– Ihmettelen eivätkö poliitikot ja suomalainen työelämä ole valmiita ottamaan uutta askelta tuottavuuden, työhyvinvoinnin ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Näitä kaikkia edistäisi subjektiivinen oikeus etätyöhön aina kun työ sen vain mahdollistaa, Aaltonen sanoo.

Lisätiedot:
Puheenjohtaja Juri Aaltonen
040 553 8536
juri.aaltonen@erto.fi

Taustatiedot tutkimuksesta:
Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Toimihenkilöliitto ERTOn toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 18-63 -vuotiaita palkansaajia. Otos on satunnaisotos, eikä sitä ole kiintiöity tai painotettu. Se edustaa kuitenkin alueellisesti ja sukupuolen mukaan hyvin tarkkaan koko aikuisväestön (18-63v) jakaumaa. Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 24.11. – 30.11.2020 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Lopullinen vastaajamäärä on 1000. Kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on noin ± 2,8%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue