Toni Savolainen Muhokselta on STTK:n Tulevaisuuden tekijä

Lisätietoja:

Juska Kivioja

järjestöpäällikkö

Profiili
Ton Savolainen

Luottamusmies, Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin ammattiosaston puheenjohtaja Toni Savolainen on saanut STTK:n ensimmäisen Tulevaisuuden tekijä -kunniamaininnan. Maininta julkistettiin STTK-Opiskelijoiden kokouksessa tänään.

Muhokselta kotoisin olevaa Toni Savolaista kuvataan työssään ammattiosaston puheenjohtajana kehittäjäksi, joka on nykyaikaistanut yhdistyksen toimintaa, innostaa jäseniä ja osaston hallituksen toimijoita kehittymään sekä hankkii uusia jäseniä ja luottamushenkilöistä liittoon menestyksekkäästi.

– Toni on reilu, aktiviinen ja oikeudenmukainen. Hänellä on taito rauhoittaa ihmiset tilanteessa, jossa työpaikalla kova kiire aiheuttaa hämmennystä. Hän on tulevaisuuden tekijä, jonka toimintaa arvostetaan yli osastorajojen, perusteluissa todetaan.

Tulevaisuuden tekijää etsittiin avoimella haulla STTK:ssa. Valintaraatiin kuului edustajia useista jäsenliitoista, Suomen Opiskelija-Allianssi OSKU ry:stä, Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK ry:stä, STTK Opiskelijoista ja keskusjärjestö STTK:sta.

Lisätietoja
Toni Savolainen, puhelin 0503462869
STTK:ssa: järjestöpäällikkö Juska Kivioja, puhelin 050 581 4372.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue