Lapin matkailutalvi pelastettava matkailusetelillä

STTK esitti keväällä palveluseteliä koronaviruksen pahimmin runtelemien alojen kysynnän turvaamiseksi. Sittemmin ravintola-ala ja kauppa ovat pääpiirteittäin elpyneet. Katseet ovat kääntyneet Lapin turismiin.

Talvisesongin aikaan matkailuala työllistää jopa 7 prosenttia Lapin työvoimasta. Etelästä tulevan kausityövoiman kanssa yhteensä jopa 10 000 ihmistä. Nyt koronavirus uhkaa Lapin matkailutalvea. Tällä olisi katastrofaaliset aluetaloudelliset vaikutukset. Monessa Lapin kunnassa suurin elinkeino on turismi ja matkailu.

Monessa Lapin kunnassa suurin elinkeino on turismi ja matkailu.

STTK:n esittämä malli palvelusetelistä onkin kehitettävissä matkailun tukemiseen. Suomalaisille kotitalouksille postitetaan lounassetelin kaltainen matkailuseteli tai -kortti, joka pitää käyttää tietyssä ajassa kotimaiseen matkailuun. Seteliä voisi käyttää majoittumiseen, muttei vaihtaa rahaksi.

Koronaepidemian hallinnan näkökulmasta on järkevää tukea kotimaan matkailua. Epidemian aikana on järkevämpää kannustaa matkustamaan kotimaasta alhaisen tarttuvuuden alueilta kuin tuoda matkustajia ulkomailta korkean tarttuvuuden alueilta, jolloin riskinä on epidemian pahentuminen Suomessa.

Matkailuseteli elvyttäisi monipuolisesti Lapin talvimatkailuun liittyvää kysyntää ja työpaikkoja. Matkailuseteli voi parhaimmillaan sekä pelastaa Lapin matkailun talvisesongin, että tukea suomalaisten mahdollisuuksia matkustaa ja päästä virkistäytymään. Matkustamista on nimittäin rajoitettu ankarasti, eivätkä monet suomalaisten suosikkikohteista ole nyt mahdollisia.

Koska koronavirus leviää väentungoksessa, on Lapin matkailun myös kehitettävä toimintatapojaan. Turistit pitänee eristää omiin ”kupliinsa”, jotta mahdollinen tartunta ei leviä liian laajalle. On todennäköistä, että matkailuyritykset joutuvat investoimaan ja muuttamaan toimintaansa, jotta koronaturvallisuutta voidaan kehittää. Tätä matkailuyritykset tuskin tekevät, jos ei ole riittävän varmaa tietoa turistien saapumisesta.

Lapin matkailusta merkittävä osa koostuu ulkomaisista turisteista. Matkustusrajoitukset ja mahdolliset karanteenivaatimukset ovat kuitenkin asioita, joita emme yksin pysty päättämään. Siksi matkailuseteli on oleellinen keino kysynnän elpymiseksi edes kotimaan osalta.

Lapin kunnille matkailun pysähtyminen olisi katastrofi

Lapin kauppakamarin kyselyn mukaan työttömyys kasvaisi Lapissa jopa 4000 hengellä ja 160 yritystä on lopettamassa toimintansa, mikäli ulkomaisia turisteja ei saada Lappiin. Noin 180 000 asukkaan maakunnassa nämä ovat karmeita lukemia. Myös alueen kuntien taloudelle matkailun pysähtyminen olisi katastrofi. Kaikkea ulkomaista turismia ei voida kompensoida kotimaan matkailulla, mutta vaikutus on silti suuri.

Kotimaan matkailuseteli onkin saatava käyttöön hyvissä ajoin ennen talvisesongin alkua, jotta varaukset ja mahdolliset koronaturvallisuutta parantavat investoinnit saadaan liikkeelle.

Antti Koskela
STTK:n ekonomisti

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue