STTK:n hallitus: Suomen työmarkkina- ja sopimusjärjestelmän kurjistamista turha haikailla

STTK:n hallitus on erittäin huolissaan näkemyksistä, joissa on kaikuja 1990-luvun kaltaisesta palkansaajien kurjistamisesta ja ay-liikkeen roolin heikentämisestä.

– Korona-exitin varjolla esitetään pontevasti toimenpiteitä, joilla ei ole tekemistä kriisistä selviämisen kanssa. Elinkeinoelämän kellokkaat vaativat paikallisen sopimisen vapautta ja työnantajien direktio-oikeuden laajentamista. Vaaditaan työvoimakustannusten alentamista ja rakenteellisten jäykkyyksien purkamista. Halu taas kerran heikentää työttömyysturvaa ja työehtoja sekä nostaa eläkeikää verhotaan järjestelmien uudistamiseksi, puheenjohtaja Antti Palola kuvaa.

STTK laittaa ehdottoman pisteen työreformin tyyppisille kurjistamishaikailuille. Varsinkin, kun järjestelmien purkamista vaativat eniten ne, jotka eivät työmarkkinapöydissä edes istu.

– Edunvalvonnan kulmakivet nyt ja tulevaisuudessa ovat Suomessa yleissitovuus sekä työ- ja virkaehtosopimuksiin perustuva järjestelmä luottamusmiehineen. Työelämää pitää voida kehittää ilman, että se tarkoittaa työnantajan yksipuolista sanelua ja heikomman suojan jatkuvaa nakertamista, Palola painottaa.

Järjestö pitää kummallisina jatkuvia väitteitä suomalaisen työmarkkinamallin jäykkyydestä.

– Heti maaliskuussa koronakriisin vyöryessä päälle työmarkkinajärjestöt neuvottelivat pikavauhtia esitykset työlainsäädännön ja sosiaaliturvan säädösten määräaikaiseksi joustavoittamiseksi. Toinen kokonaisuus neuvoteltiin toukokuussa. Tämä osoittaa, että järjestelmä toimii tarvittaessa joustavasti, nopeasti ja tasapainoisesti. Väitteet järjestelmän jäykkyydestä eivät vastaa todellisuutta, mutta tukevat tiettyjä ideologioita, Palola toteaa.

Tilanne on koronan etenemisen suhteen epäselvä ja palautuminen kriisistä kestää joka tapauksessa pitkään. Kukaan ei varmuudella tiedä, miten pitkään viruksen aiheuttamassa maailmanlaajuisessa ”uudessa normaalissa” eletään.

– Suomessa yhteiskunta avautuu vähitellen. Se on ehdottomasti tarpeen, jotta talous ja työmarkkinat voivat elpyä. Talouden näkymät ovat hyvin sumeat ja vasta niiden tarkentuessa on aika pohtia keinoja talouden tasapainottamiseksi. Hosuminen on hyödytöntä ja luo tarpeettomia jännitteitä, Palola sanoo.

Työmarkkinakierroksen analyysi myöhemmin

Työmarkkinakierros alkaa olla maalissa nyt, kun myös julkisen sektorin neuvottelupöydässä saatiin ratkaisut aikaan.

– Kierros on ollut hyvin pitkä ja vaikea ja se on vieläkin kesken. Työmarkkinapöydissä on harvoin – jos koskaan – helppoa, mutta vaikeista tilanteista huolimatta sopimukset syntyvät. Analyysia tarvitaan, mutta vasta myöhemmin. Työmarkkinajärjestelmää on kehitettävä, mutta siinäkin onnistutaan parhaiten neuvottelemalla ja sopimalla, ei riitelemällä. Myös sovittelujärjestelmä kaipaa perusteellista arviointia, Palola huomauttaa.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue