Sosiaaliturvauudistus toteutettava työllisyys ja osallisuus edellä

Sosiaaliturvauudistukselta odotetaan merkittäviä ratkaisuja nykytilanteen parantamiseksi.

Työn murros ja väestön ikääntyminen asettavat yhä enemmän haasteita sosiaaliturvan ja palveluiden uudistamiselle ja järjestelmän kestävyydelle. Sosiaaliturvaa on vuosien varrella uudistettu pirstalemaisesti. Tämä on osin ymmärrettävää, mutta samalla se on lisännyt järjestelmän monimutkaisuutta. Nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä onkin aikamoinen tilkkutäkki, sillä se muodostuu kymmenistä etuuksista. Keskeinen ongelma on, että palvelut ja etuudet eivät kohtaa riittävän hyvin.

Työnteon ja työllistymisen edistämisen sekä syrjäytymisen ehkäisemisen on oltava keskeisinä lähtökohtina sosiaaliturvan uudistamiselle. On välttämätöntä varmistaa järjestelmän rahoituspohjan kestävyys. Työkyvyn tukemisesta ja edistämisestä, koulutuksesta sekä osaamisen jatkuvasta kehittämisestä on lisäksi muodostumassa yhä tärkeämpi työllistymisen ja työssä pysymisen edellytys.

STTK on aiemmin julkaissut niin sanotun kannustinmallin, jonka tavoitteena on pitää huolta jokaisesta ihmisestä ja kannustaa eri elämäntilanteissa olevia työllistymään ja olemaan osallisena yhteiskunnassa. Kannustinmallin ydin on siinä, että työllisyysasteen nostamiseksi aktiivista työvoimapolitiikkaa tulee resursoida nykyistä voimakkaammin.

Ihmisen pitää saada itse vaikuttaa siihen, mihin palveluihin hänet ohjataan, mikä lisää motivaatiota ja kannusteita työllistyä.

Palvelut ovat tällä hetkellä aivan liian hajanaiset, osin toimimattomat ja resurssit riittämättömät. Ihmisen pitää saada itse vaikuttaa siihen, mihin palveluihin hänet ohjataan, mikä lisää motivaatiota ja kannusteita työllistyä. Sama palvelun sisältö ei toimi kaikille, vaan jokaisen sosiaaliturvaa tarvitsevan elämäntilanne, koulutus, osaaminen ja työkyky on palveluita tarjottaessa otettava huomioon. Työllisyys- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut on integroitava vahvemmin, jotta työllistyminen tehostuu ja nopeutuu. Samalla ehkäistään työttömyyden pitkittymistä ja syrjäytymistä.

STTK on esittänyt, että vähimmäistasolla toimeentulotuki ja asumistuki yhdistetään. Osallisuustasolla henkilölle laaditaan yksilöllinen palvelusuunnitelma ja työllistymistä tai osallisuutta edistävä palvelupolku. Kannustintasolla henkilö osallistuu hänelle palvelusuunnitelmassa sovittuun toimeen. Kannustintason tarkoitus on lisätä myönteisiä mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan laaja-alaisten aktiivisuustoimien avulla.

Etuudet ja työtulot tulee sovittaa nykyistä paremmin yhteen, jotta työn vastaanottaminen on kannattavaa. STTK:n kannustinmallissa jokainen ansaittu euro vähentäisi etuuksia 0,6 eurolla, mikä on kannustavaa, mutta samalla julkisen talouden kannalta kestävää.

On hienoa, että sosiaaliturvan kokonaisuudistus aloitetaan ja työmarkkinajärjestöt ovat mukana valmistelussa. Edessä on erittäin mittava ja tärkeä uudistus. Siksi on hyvä, että se toteutetaan parlamentaarisessa komiteassa ja vaiheittain.

Katarina Murto
Kirjoittaja on STTK:n edunvalvonnasta vastaava johtaja.

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue