Sukupolvivaikutusten arvio mukaan työllistämistoimiin

Nuorten asema työelämässä

Kuluneen viikon aikana on keskusteltu Helsingin Sanomien artikkelista, joka esitteli hallituksen työllistämistoimia. Työllistämistoimissa vilautettiin vaihtoehtoina muun muassa jonkinlaista opintoaikojen lyhentämistä sekä nuorten työntekijöiden heikompaa irtisanomissuojaa. Molemmat keinoista iskevät suoraan nuorempaan sukupolveen. Ne eivät ole lainkaan oikeudenmukaisia sukupolvien välisen tasa-arvon näkökulmasta.

Työllisyyttä ei pidä yrittää nostaa heikentämällä nuoremman sukupolven työehtoja tai oikeutta opiskeluun. Nuoret uhkaavat muutenkin ensimmäisiä kertoja jäädä tulokehitykseltään heikompaan asemaan kuin edellinen sukupolvi.  Tämä ei kerro hyvin onnistuneesta sukupolvipolitiikasta.

Tällä hetkellä maassamme on alueita, joilla mielenterveyshäiriöt ovat yleisin sairauspoissaolojen syy. Tämä näkyy varsinkin nuorissa ikäluokissa ja valitettavasti jo koulutuksen aikana. Sitä suuremmalla syyllä nuoremman ikäluokan tilanteen kurjistaminen ei ole millään tavoin järkevää eikä kestävää.

Nuoret uhkaavat muutenkin ensimmäisiä kertoja jäädä tulokehitykseltään heikompaan asemaan kuin edellinen sukupolvi.

Ylipäätään vastakkainasettelu ikäryhmien välillä ei ole rakentavaa. Meidän on yhdessä etsittävä ratkaisuja työllisyyden parantamiseen, terveemmän väestörakenteen edistämiseen ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuteen.

Työllisyystoimia ja päätöksiä valmisteltaessa on huomioitava niiden pitkäaikais- ja sukupolvivaikutukset eri väestöryhmiin sekä päätösten vaikutukset kokonaisvaltaiseen työkykyyn ja hyvinvointiin.

Viime aikoina on myös herätty Suomen todella matalaan syntyvyyteen. On monia mielipiteitä, miten nuorten taloudellinen- tai työmarkkinatilanne vaikuttaa syntyvyyteen. Nuorten kyykyttäminen siihen tuskin ainakaan auttaa.

Saana Simonen
STTK-Opiskelijoiden puheenjohtaja

***

STTK: Nuorten työmarkkina-asemaa vahvistettava, työelämätieto opetussuunnitelmiin

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue