Avoin kirje Kouvolan kaupunginhallituksen jäsenille

Kouvolan kaupunginhallitus käsittelee yt-neuvottelujen tuloksen kokouksessaan maanantaina 16.12.2019. Työnantaja esittää koko henkilöstön lomauttamista, tietyin rajauksin, jopa kolmeksi viikoksi.

SuPer-liitto tulee seuraamaan tarkasti suunniteltujen lomautusten mahdollisesti toteutuessa erityisesti varhaiskasvatuksen mitoituksia. Kouvolan kaupungin rahapula ei anna lupaa rikkoa varhaiskasvatuslain henkilöstön ja lasten laissa säädettyä suhdelukua.

Miten Kouvolan kaupunki tulee valvomaan itse mitoitusten toteutumista ja huolehtimaan velvollisuudestaan järjestää varhaiskasvatuspalvelua lain mukaisesti, lasten turvallisuudesta huolehtien?

SuPer haluaa edelleen muistuttaa Kouvolan kaupungin päättäjiä siitä, että varhaiskasvatuslain henkilöstömitoitus edellyttävää säännöllistä sijaisten hankintaa poissaolojen takia myös lomautusten aikana. Varhaiskasvatuksessa toimivat lastenhoitajat joutuvat jo nyt toimimaan jaksamisensa äärirajoilla. He joutuvat monesti jo joustamaan hyvästä hoitotasosta vain sen vuoksi, että varhaiskasvatuksen henkilöstömitoitukset lasten varhaiskasvatussuunnitelmiin nähden eivät ole riittävät.

Lomautusten porrastuessa pitkälle ajanjaksolle niin lasten kuin työntekijöidenkin elämässä tulee Kouvolan kaupungin varhaiskasvatuksen päiväkodeissa olemaan pitkä turvattomuuden aika. Tarvittaessa olemme valmiit ilmoittamaan lomautusten aikana havaittavat epäkohdat ja jopa kuntaa velvoittavien lakien rikkomiset valvontaviranomaisille.

Kunnan rahapula ei anna kunnan johtaville viranhaltijoille lupaa rikkoa virkavelvollisuuksiaan ja heidän on kieltäydyttävä laittamasta täytäntöön sellaisia kunnan poliittisten päättäjien tekemiä päätöksiä, jotka johtaisivat kuntaa velvoittavien lakien rikkomiseen.

Silja Paavola
Puheenjohtaja
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue