Ulosmarssi Porissa

Ammattiliitto Jytyn jäsenet toteuttavat ulosmarssin Porin kaupungin teknisellä toimialueella maanantaina 18. marraskuuta

Ammattiliitto Jyty järjestää ulosmarssin yhdessä Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL:n kanssa Porin kaupungin teknisellä toimialueella. Ulosmarssi alkaa maanantaina 18.11.2019 klo 8.00 ja kestää koko päivän.

Ulosmarssi koskee kaikkia Porin kaupungin teknisellä toimialueella työskenteleviä Jytyn jäseniä. Ulosmarssi on rajattu niin, että se ei vaaranna kenenkään henkeä, terveyttä, turvallisuutta tai omaisuutta. Työtaistelun ulkopuolelle suljetaan viranhaltijat, työllistetyt sekä toimistotyöntekijät.

Ammattiliitto Jyty vastustaa yhdessä JHL:n kanssa oman rakentamistuotannon ulkoistamista Porin kaupungilla. Ulkoistaminen tarkoittaisi, että kaupungin oma henkilöstö ei enää tekisi rakentamistöitä kaupungin investointikohteissa, joita ovat esimerkiksi kadut, viheralueet ja investointiluonteiset talonrakennustyöt. Kohteet toteutettaisiin jatkossa ulkopuolisilla yrityksillä.

Jatkotoimista Jyty päättää myöhemmin.

Lisätietoja medialle:
Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki, puh. 0400 537 756, maija.pihlajamaki@jytyliitto.fi

Lisätietoja Jytyn jäsenille:
Olli Järvelä, alueasiamies Länsi-Suomen alue / Tampereen toimipiste puh. 040 588 7987, olli.jarvela@jytyliitto.fi
Päivi Alho, Jytyn pääluottamusmies Porissa puh. 044 701 4874, paivi.alho@jytyliitto.fi

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien ja seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä 84 % on naisia. Jyty on STTK:n jäsenliitto.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue