Jyty Turku ry tuomitsee Arkea Oy:n työehtoshoppailun ja Turun kaupungin selkärangattoman omistajaohjauksen

Jyty Turku ry:n mielestä Arkea Oy:n suunnitelmat heikentää työehtoja ovat täysin vastuutonta työnantajapolitiikkaa. Arkea Oy on ilmoittanut vaihtavansa noin tuhannen työntekijän työehtosopimukset halvempiin sopimuksiin. Tähän asti Arkeassa on noudatettu Avainta ry:n työehtosopimusta.

– Miten työnantaja voi edes ajatella, että vaikeassa taloustilanteessa korjaavia toimia olisi heikentää jo nyt pienipalkkaisten palkkaa sekä muita työsuhteen ehtoja entisestään. Yhtiön johto ei ole lainkaan tilanteen tasalla, jos he kuvittelevat, että yhtiön tilanne paranee rankaisemalla ruohonjuuritason työntekijöitä, sanoo Arkea Oy:n Jytyn pääluottamusmies Maiju Sinisalo.

Jyty Turku ry:n puheenjohtaja Sari Kaarttinen kokee, että Turun kaupunki on toiminut omien arvojen vastaisesti salliessaan yhtiön työehtoshoppailun. Kaupungin yksi toimintalupaus kuuluu: ”Uudistamme toimintaamme ja arvostamme osaamista. Haluamme olla uutta luovia rohkeita edelläkävijöitä. Teemme yhteistyötä kaikilla tasoilla. Yhteistyömme perustuu arvostukseen, avoimuuteen ja luottamukseen. Haluamme menestyä yhdessä.”

– Miten tämä salaisesti valmisteltu työehtoshoppailu, joka meni konsernijaoston niukan äänestyksen jälkeen läpi, kuvastaa yhteistyötä, avoimuutta taikka luottamusta, Kaarttinen kysyy.

– Tässä ei ole menestymisen mahdollisuuksia, jos osaamisen arvostus taikka yhteistyön tekeminen tarkoittaa työntekijöiden rankaisua, Sinisalo jatkaa.

Arkea on myös ilmoittanut lopettavansa luottamusmiessopimuksen sekä jäsenmaksuperinnän vuoden vaihteeseen, vaikka Avaintes onkin voimassa 31.3.2020 asti. Jyty Turku ry patistaa Arkean johdon pikaisesti neuvottelupöytään työntekijöiden kanssa ja kehottaa muuttamaan tehdyn päätöksen työehtosopimuksen vaihdosta.

Jyty Turku ry valmistautuu työtaistelutoimenpiteisiin yhdessä muiden liittojen kanssa, jotta asian vakavuus ymmärretään sekä omistajan että yhtiön johdossa.

Lisätietoja:
Arkea Oy:n pääluottamusmies Maiju Sinisalo, puh. 050 523 3813
Jytyn alueasiamies Kimmo Hollmén, puh. 040 556 1809

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue