ERTOn kysely osoittaa, että vähemmistöjen oikeuksia on vaikea arvioida

Yhdenvertaisuus työelämässä

Toimihenkilöliitto ERTOn kysely: Suomalaiset tunnistavat sukupuolten välistä tasa-arvoa työelämässä, mutta vähemmistöjen oikeuksia on vaikea arvioida

Monimuotoisuus työpaikoilla on lisääntynyt, mutta ihmiset ovat vielä tietoisempia sukupuoleen liittyvistä asioista kuin muusta yhdenvertaisuudesta. Tämä ilmenee Toimihenkilöliitto ERTOn kesäkuussa teettämästä kyselystä, jossa 1000 suomalaista työelämässä mukana olevaa arvioi, missä määrin yhdenvertaiset oikeudet työelämässä heidän mielestään toteutuvat eri ryhmien välillä.

96 prosenttia suomalaisista osaa arvioida naisten ja miesten välistä tasa-arvoa, mutta vähemmistöryhmien oikeuksien arvioiminen on ihmisille hankalampaa. 28 prosenttia vastaajista ei osannut vastata kysymykseen, kuinka muun-, inter- ja transsukupuolisten yhdenvertaiset oikeudet työelämässä toteutuvat suhteessa valtaväestöön. Myös muiden vähemmistöryhmien arvioiminen oli vaikeaa. Esimerkiksi vammaisten ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien arvioiminen oli vaikeaa lähes joka viidennelle.

Toimihenkilöliitto ERTO kysyi kesäkuussa tuhannelta suomalaiselta palkansaajalta heidän ajatuksiaan siitä, missä määrin yhdenvertaiset oikeudet työelämässä toteutuvat eri ryhmien välillä tai suhteessa valtaväestöön.

Yhdenvertaisuudesta on säädetty monessa laissa: muun muassa tasa-arvolaissa, yhdenvertaisuuslaissa, työsopimuslaissa, ja perustuslaissa.

Tasa-arvolaki on ollut yhdenvertaisuuslakia pidempään voimassa, ja sukupuolten välisestä tasa-arvosta puhutaan nykyään paljon. Osittain ehkä näistä syistä ihmiset ovat tietoisempia sukupuoleen liittyvistä asioista kuin muusta yhdenvertaisuudesta, sanoo Toimihenkilöliitto ERTOn työhyvinvointi- ja yhdenvertaisuusasioihin perehtynyt asiantuntija Jarmo Lahti.

Tasa-arvokeskustelusta kohti yhdenvertaisuutta

Yhdenvertaisuus ei toteudu työelämässä tällä hetkellä kovin hyvin. Yhteydenottomäärät yhdenvertaisuusvaltuutetulle kasvavat vuosittain merkittävästi. Yleisimpiä ovat alkuperään ja vammaisuuteen liittyvät syrjintäyhteydenotot.

Myös suomalaiset arvioivat kyselyssä, että maahanmuuttajien ja vammaisten oikeudet työelämässä toteutuvat vähemmistöryhmistä huonoimmin. Lähes puolet vastaajista arvioi, että näiden ryhmien kohdalla oikeudet toteutuvat vain osittain.

Yhdenvertaisuus työelämässä ei tarkoita sitä, että kaikkia pitäisi kohdella samalla lailla. Kaikilla pitäisi kuitenkin olla yhdenvertaiset mahdollisuudet työskennellä ja edetä urallaan.

Lisääntynyt monimuotoisuus ja ikärakenteen muutos työpaikoilla pakottaa huomioimaan yhdenvertaisuutta uusista näkökulmista.

-Kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne, jotka eivät edes pääse työelämään. Monimuotoisuus tulisikin huomioida jo rekrytointivaiheessa, Lahti muistuttaa.

Lisääntynyt monimuotoisuus ja ikärakenteen muutos työpaikoilla pakottaa huomioimaan yhdenvertaisuutta uusista näkökulmista ja laajentamaan keskustelua sukupuolten välisestä tasa-arvosta laajempaan yhdenvertaisuuteen.

– Luottamusmiehet hoitavat osan tapauksista jo työpaikoilla, mutta ihmiset myös pelkäävät viedä omaa asiaansa eteenpäin. Tietoa aiheesta tarvitaan enemmän, koska heikoimmassakin asemassa oleva pystyy pitämään puolensa sitä paremmin, mitä paremmin hän tuntee oikeutensa, Lahti sanoo.
Huom! Tarkemmat vastaukset kysymykseen nähtävissä liitteenä olevasta kuvasta.

Taustatiedot kyselystä:

Kyselytutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland Toimihenkilöliitto ERTOn toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 18-63 -vuotiaita työelämässä mukana olevia ja palkansaajaroolissa olevia suomalaisia (ei yrittäjiä). Tiedot kerättiin sähköisenä kyselynä 12.6. – 19.6.2019 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Lopullinen vastaajamäärä on 1000. Kokonaistuloksissa keskimääräinen luottamusväli on noin ± 2,8%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla).

***

Näin edistät yhdenvertaisuutta työelämässä

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue