Palkansaajien ostovoiman kasvu tukee kotimarkkinoita

Palkansaajien ostovoiman kasvu tukee kotimarkkinoita

Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunta (Tukuseto) on selvittänyt ansioiden, hintojen, ostovoiman ja kilpailukyvyn kehitystä raportissaan Talousnäkymät ja palkanmuodostus. Tukuseton mukaan palkansaajien yhteenlaskettu ostovoima kasvaa tänä vuonna 2 ½ prosenttia. Myös ensi vuonna arvioidaan palkansaajien ostovoiman kasvavan 1 ½ prosenttia ja vuonna 2021 vielä 2 prosenttia.

Palkansaajien ostovoiman kasvu tukee kotimarkkinoiden toimintaa lähivuosina. Tämä on tärkeää, kun viennin näkymät ovat kauppasodan vuoksi sumuiset. Syksyn työmarkkinakierroksella tulisi kyetä yhdistämään ostovoimaa tukevat ja kilpailukyvyn säilyttävät palkkaratkaisut, STTK:n ekonomisti Seppo Nevalainen sanoo.

Raportissa todetaan, että työllisyys kehittyi viime vuonna erittäin myönteisesti ja työllisyysaste kohosi vuoden lopussa 72 ½ prosenttiin. Työllisyyden parantuminen on kuitenkin tänä vuonna hidastunut selvästi. Työllisyyden kasvu jatkuu hitaana myös lähitulevaisuudessa raportin mukaan.

Tarvitaan uusia työllisyystoimia, joilla työllisyysaste saadaan nostettua 75 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä.

– Tarvitaan uusia työllisyystoimia, joilla työllisyysaste saadaan nostettua 75 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Vain korkea työllisyysaste turvaa julkisen talouden kestävyyden ja hyvinvointipalveluiden kehittämisen. Myönteistä on, että työmarkkinajärjestöt ja maan hallitus käynnistävät kolmikantaisen valmistelun uusien työllisyystoimien löytämiseksi, Nevalainen toteaa.
Hintakilpailukyky hieman heikentyy parin seuraavan vuoden aikana. Takana on kuitenkin muutaman vuoden ajanjakso, jolloin hintakilpailukyky parantui tärkeimpiin kilpailijamaihin verrattuna huomattavasti.

– Hintakilpailukyvyn ohella tulee kiinnittää huomiota kasvukilpailukykyyn. Tutkimus- ja kehittämispanostukset ja koulutus on nostettu uudessa hallitusohjemassa tärkeään asemaan, mikä parantaa kasvukilpailukykyä. Tuottavuuskehityksen nopeuttaminen talouden rakenteita uudistamalla on lähivuosien tärkeä talouspoliittinen tavoite, Nevalainen sanoo.

Lue Tulo- ja kustannuskehityksen selvitystoimikunnan tuore palkanmuodostuksen seurantaraportti. Lisää aiheesta myös Valtiovarainministeriön tiedotteessa.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue