SuPer: Lähihoitajien työn kuormittavuus näkyy lisääntyneinä sairauspoissaoloina

Työterveyslaitoksen julkaiseman Kunta10-tutkimuksen mukaan kunta-alalla sairauspoissaolot ovat lisääntyneet ja ikäryhmien väliset erot ovat tasoittuneet. Ammattiryhmistä muun muassa lähihoitajilla on paljon sairauspoissaoloja.
– Lähihoitajien työn kuormittavuus näkyy sairauspoissaoloissa ja erityisesti nuoret ovat kuormittuneita. Työn johtamiseen ja työntekijöiden määrään tulee kiinnittää huomiota, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola vaatii.

Työterveyslaitoksen Kunta10-tutkimuksen mukaan kunta-alalla sairauspoissaolot ovat lisääntyneet. Ammattiryhmien välillä erot sairauspoissaolojen määrissä ovat suuret: eniten poissaoloja on muun muassa hoitajilla, lähihoitajilla ja laitoshoitajilla. Myös ikäryhmien väliset erot ovat tasoittuneet. Kun vuonna 2000 alle 30-vuotiaat olivat keskimäärin 13 päivää pois työstä sairauden takia, vuonna 2018 alle 30-vuotiailla oli sairauspoissaoloja keskimäärin 16 päivää.
– Nämä luvut ovat huolestuttavia, mutta eivät yllättäviä, sanoo SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola.

Työterveyslaitos selvitti yhdessä SuPerin kanssa superilaisten lähi- ja perushoitajien aivotyön tilannetta Aivotyökyselyllä. Kysely paljasti, että lähi- ja perushoitajien työ on vaativaa ja kuormittavaa aivotyötä. Kyselyssä kävi myös ilmi, että nuoret vastaajat kokivat itsensä kuormittuneemmaksi kuin vanhemmat.
– Viesti on pysäyttävä, sillä heidän tulisi jaksaa työelämässä kymmeniä vuosia, puheenjohtaja Paavola toteaa.

Aivotyökyselyssä selvästi suurin kuormitustekijä on työskentely kiireessä. Kiireen tunne on jatkuvaa ja noin 90 % vastaajista kokee sen vähintään kuormittavana, mutta jopa 40 % erittäin kuormittavana. Kiireen ohessa häiriöinen ympäristö, keskeytykset ja epäselvät ohjeet ja puutteellinen tai ristiriitainen tieto kuormittavat lähi- ja perushoitajia.

– Työn johtamiseen työpaikkojen arjessa tulee kiinnittää huomiota. Työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijöiden määrä on riittävä suhteessa työmäärään. Lähi- ja perushoitajien työssä osaaminen on keskeisessä roolissa. Nuorilta ei voi kuitenkaan odottaa samaa osaamista kuin kokeneemmilta, 20 vuotta työssä olleilta hoitajilta, Paavola listaa.

Sairauspoissaoloihin vaikuttavat myös tuki- ja liikuntaelinvaivat, jotka ovat yleisiä lähi- ja perushoitajilla.
– Ergonomian on työssä oltava kunnossa, erityisesti myös siksi, että raskashoitoisia potilaita ja asiakkaita on enenevässä määrin, Paavola muistuttaa.

Työterveyslaitoksen Aivotyökyselyyn tuli vastauksia yhteensä yli 5 500 kaikista maakunnista ympäri Suomea. Vastaajista 96 % oli naisia ja heidän keski-ikänsä oli 47 vuotta.

SuPerissa on 90 000 jäsentä, joka työskentelevät sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä kasvatusalalla julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätietoja: SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

Ajankohtaista

18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue
16.4.2024

STTK: Kehysriihen lisäsopeutukset pidentävät taantumaa

Lue