STTK laski hiilijalanjälkensä ja haastaa muut järjestöt mukaan hankkeeseen

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Lisätietoja:

Taina Vallander

johtaja, yhteiskuntavaikuttaminen, strategia ja kehittäminen

Profiili
Rautatie

STTK on yhtenä ensimmäisistä järjestöistä maailmassa todentanut oman hiilijalanjälkensä. Helsingin yliopiston Metsätieteiden osaston ja Sitran Hiilifiksu järjestö -hankkeessa erityisesti järjestösektorin tarpeisiin kehittämä hiilijalanjälkilaskuri auttaa päästöjen todentamisessa ja vähentämisessä. Kyseessä on tiettävästi ensimmäinen, erityisesti järjestöille räätälöity hiilijalanjälkilaskuri maailmassa.

– Ennen tätä hanketta vain harva järjestö on selvittänyt hiilijalanjälkeään. Olemme STTK:ssa iloisia siitä, että pääsimme ensimmäisten joukossa testaamaan uutta laskuria, joka tuottaa vertailukelpoista dataa toimintamme ilmastovaikutuksista, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.
STTK:n hiilijalanjälki muodostuu tällä hetkellä pääasiassa matkustamisesta (44 %), energiakulutuksesta (27 %) ja ostopalveluista (24 %).

Ilmastotoimet koostuvat arjen valinnoista ja kulttuurin muutoksesta

– Toiminnassamme on asioita, joita voimme heti muuttaa ilmastoystävällisemmiksi. Esimerkiksi hankinnoissa voimme vaikuttaa siihen, mitä ja millä ehdoilla ostamme – ja ennen kaikkea jätämmekö ostamatta. Koska monet päätökset kuten energiankulutus vaikuttavat viiveellä, kokonaisjälkeä on vaikea olennaisesti muuttaa yksittäisillä tekijöillä nopeasti. Tärkeintä on, että itse tiedämme ja tiedostamme valintamme ja niiden taustalla vaikuttavat tekijät, Palola korostaa.
Ilmastotoimet koostuvat arjen valinnoista, kuten kestävistä hankinnoista, mutta myös kulttuurin muutoksesta.

– Emme voi kokonaan luopua esimerkiksi matkustamisesta, mutta voimme arvioida, korvaammeko osan matkoista käyttämällä sähköisiä kokousalustoja. Tarjoiluissamme suosimme suomalaista lähiruokaa, Palola kuvaa.

Pariisin ilmastosopimus ja kestävän kehityksen Agenda2030 -tavoitteet vaativat välittömiä konkreettisia ilmastotoimia kaikilta. 75 prosenttia suomalaisista on elämänsä aikana jonkin yhdistyksen jäsen ja järjestöjen toimintakenttä on laaja. Järjestösektorin potentiaalia ilmastovastuullisuuden edistäjänä ei ole aiemmin huomioitu.

– STTK sitoutuu hankkeen myötä seuraamaan oman hiilijalanjälkensä kokoa. Toivottavasti esimerkkimme innostaa muita järjestöjä. Haluamme haastaa kaikki järjestöt arvioimaan oman toimintansa ilmastovaikutuksia, Palola kannustaa.

Järjestöille räätälöity hiilijalanjälkilaskuri on ladattavissa Hiilifiksu järjestö -hankkeen verkkosivuilla.

Hiilifiksu järjestö -hankkeen tulosten julkistustilaisuus Helsingissä keskiviikkona 14.11.

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 16 jäsenliittoa ja noin 505 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue