STTK: Luottamusäänestys ei vaikuta STTK:n vaatimukseen luopua irtisanomisesityksestä

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Pääministerin eduskunnalle antaman tiedonannon jälkeinen äänestystulos irtisanomiskiistassa osoittaa, että hallitus nauttii eduskunnan luottamusta. STTK:n näkökulmasta itse asiassa mikään ei ole silti muuttunut äänestyksen myötä.
– STTK ei edelleenkään hyväksy irtisanomisperusteen helpottamista ja työntekijöiden jakamista työsuhdeturvan osalta eri leireihin yrityksen koon perusteella, puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

STTK:n hallitus on vaatinut maan hallitusta vetämään lakiesityksensä pois.
– STTK on valmis puhtaalta pöydältä aloittamaan kolmikantaiset valmistelut työllisyyttä ja työllistymistä edistävistä toimenpiteistä. Puhdas pöytä tarkoittaa, että hallitus vetää irtisanomisen helpottamiseen liittyvän lakihankkeen kokonaan pois.

Antti Palola on tällä hetkellä erittäin huolestunut yhteiskunnallisen keskustelun sävystä ja jyrkistä asenteista suomalaista ammattiyhdistysliikettä kohtaan.
– Irtisanomiskiistan ympärillä käyty puhe viestii kovuudesta ja vastakkainasettelusta. Tyyli ei ennakoi hyvää tulevaisuuden työmarkkinaneuvotteluiden näkökulmasta. Päivä on huomennakin, siksi työmarkkinoita pitäisi kehittää neuvotellen eikä nokitellen. Nyt jotkut tahot polttavat siltoja ja niiden uudelleen rakentaminen voi osoittautua tuskaisen hitaaksi.

Palola korostaa, että STTK:n jäsenliitot päättävät mahdollisista järjestöllisistä toimista täysin itsenäisesti.
– STTK:n hallitus keskustelee ja koordinoi, mutta toimenpiteet ovat jäsenjärjestöjen ja liittojen käsissä.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030

Q&A: Mistä on kyse irtisanomissuojan heikentämisessä?

Liittojen järjestölliset toimenpiteet irtisanomissuojan heikentämisesitystä vastaan

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue