ERTOn jäsenistä yli 80 prosenttia haluaa painostaa hallitusta luopumaan irtisanomissuojan heikennyksestä

Irtisanomissuojan heikentäminen

Toimihenkilöliitto ERTO vastustaa hallituksen hanketta heikentää alle 20 hengen yrityksissä työntekijän irtisanomissuojaa. ERTOn hallitus päätti tänään ylityökielloista perustuen jäsenkyselynsä vastauksiin.

Toimihenkilöliitto ERTOn hallitus on tänään päättänyt julistaa ylityö- ja vuoronvaihtokiellon 26.9 klo 6.00 – 28.9. kello 23.59. Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana ERTOn jäsenet eivät tee ylitöitä eivätkä vaihda työvuoroja.

Lisäksi liiton hallitus velvoitti puheenjohtajan kutsumaan lakkotoimikunnan koolle mahdollisimman nopeasti. Toimikunnan tehtäväksi annettiin valmistella lisätoimenpiteitä, joilla hallituksen hanke saadaan estettyä.

35 prosenttia valmis vähintään päivän lakkoon

Päätöksessä on huomioitu liiton 18.-20.9. tekemä jäsenkysely, johon vastasi 1730 jäsentä. Yli 80 prosenttia vastanneista ERTOn jäsenistä haluaa toimenpiteitä, joilla painostetaan hallitusta luopumaan irtisanomissuojan heikentämisestä. Toimenpiteistä jäsenet kannattavat eniten ylityökieltoa.

Ertolaiset ovat laajasti valmiita myös lakkoon hallituksen hankkeen pysäyttämiseksi. Valmius vaihtelee voimakkaasti alakohtaisesti, mutta kaikkien jäsenten keskimääräinen valmius vähintään vuorokauden lakkoon on 35 prosenttia.

Toimihenkilöliitto ERTO vaatii hallitusta luopumaan välittömästi ja kokonaan työntekijän irtisanomissuojan heikentämishankkeesta.

ERTOn mielestä irtisanomissuojan heikentäminen ei lisäisi työllisyyttä, vaan se lisäisi irtisanomisia ja työvoiman vaihtuvuutta sekä johtaisi eriarvoisiin työmarkkinoihin lisäten työelämän epävarmuutta ja turvattomuutta.

Lisätietoja:
ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, juri.aaltonen@erto.fi puh. 040 553 8536
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, saara.arola@erto.fi, puh. 040 631 6521

***

Q&A: Mistä on kyse irtisanomissuojan heikentämisessä?

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue