Hallituksen hyvä korjaus palkkatukeen tuo 1000 työllistä lisää

Hallitus on päättänyt kehysriihessään nostaa järjestöille suunnatun sataprosenttisen palkkatuen enimmäismäärää 4000 henkilötyövuoteen. Tällä hetkellä järjestöjen täyden palkkatuen määrä on 3000 henkilötyövuotta. Toimihenkilöliitto ERTO on esittänyt hallituksen päättämää uudistusta ja on päätökseen tyytyväinen.

Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtajan Juri Aaltosen mielestä hallituksen tänään kehysriihessään päättämä palkkatukimuutos on toivottu, odotettu ja tarpeellinen.

– Järjestöjen käytössä olevan 100 % palkkatuen henkilötyövuosimäärän nostaminen tuhannella tarkoittaa käytännössä tuhannen yli kaksi vuotta työttömänä olleen vaikeasti työllistyvän työllistymistä vuoden 2019 aikana. Tämä on iso ja merkittävä asia, Aaltonen sanoo.

Aaltosen mukaan työmarkkinoiden kaikkein pahin ongelma on pitkäaikaistyöttömyys ja juuri tähän kovimpaan ytimeen hallituksen ilmoittama palkkatukimuutos tuo pientä apua.

Hallituksen tiedotuksen mukaan palkkatuen määrärahoja lisätään ja tukimekanismia aiotaan yksinkertaistaa. Tällä hetkellä 100 prosentin palkkatukea saa elinkeinotoimintaa harjoittamaton organisaatio, esimerkiksi yhdistys tai säätiö, kun se palkkaa vähintään kaksi vuotta työttömänä olleen henkilön. Palkkatuen ensimmäisjakso on enintään 12 kuukautta ja sen enimmäismäärä on 1800 euroa kuukaudessa. Palkkatukea myönnetään 65 prosenttiseen työaikaan asti.

– Toistaiseksi ei ole tiedossa uudistusten yksityiskohdat, mutta kaikki vaikeasti työllistyvien työllistymistä helpottavat uudistukset ovat hyviä asioita. Hyvänä voi pitää myös hallituksen suunnittelemaa palkkiota niille yrityksille, jotka palkkaavat tukeen oikeutetun toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen, toteaa Juri Aaltonen.

Irtisanomissuojaa ei peruttu

Pahimman pettymyksen hallituksen kehysriihessä aiheuttaa Aaltosen mukaan se, ettei hallitus perunut päätöstään työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä.

– Toive oli, että hallitus peruisi tarpeettoman ja aiheettoman hankkeensa työntekijän irtisanomissuojan heikentämisestä alle 20 hengen yrityksissä. Hallitus aikoo ilmeisesti edelleen viedä eteenpäin työntekijän aseman heikentämistavoitettaan ilman sitä tukevia faktoja, vaan pelkästään halulla heikentää työntekijän asemaa, ihmettelee Juri Aaltonen.

***

Palkkatuen nostaminen pohjoismaiselle tasolle toisi 44 000 työllistä

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue