Komissiolta ei tukea nollatuntisopimusten suitsimiseen – Palkansaajajärjestöt: sosiaalisen Euroopan vahvistamisessa katse alkuvuoteen

Nollatuntisopimus

Euroopan komissio julkisti tänään ehdotuksensa työehtojen ilmoittamista koskevan EU-säännöksen uudistamiseksi.

Kyseinen direktiivi määrittelee olennaiset työehdot, joista työntekijällä on oikeus saada työnantajalta tiedot kirjallisesti eli yleensä työsopimuksessa.

Ehdotuksessa asetetaan myös kokonaan uusia vähimmäistyöehtoja.

FinUnionsin jäsenjärjestöjen, SAK:n, STTK:n ja YTN:n mukaan aloite on tervetullut, mutta lisää tarvitaan.

Ennakko-odotuksista poiketen esitys ei käytännössä rajoita nollatuntisopimusten käyttöä. Työnantajalla ei kuitenkaan enää olisi oikeuttaa päättää työntekijöiden työajoista viime hetkellä. Työtunneista ja työpäivistä olisi kerrottava kohtuullisella varoajalla.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Elorannan mukaan on hyvä, että komissio pyrkii vahvistamaan työntekijöiden turvaa uusin vähimmäismääräyksin. ”Tämänpäiväinen esitys ei kuitenkaan käytännössä toisi parannuksia sen enempää Suomen kuin monen muunkaan jäsenmaan palkansaajille”, Eloranta toteaa.

Komissio ehdottaa koeajalle enimmäispituutta, joka olisi 6 kuukautta, eli sama kuin Suomessa on ollut vuoden 2017 alusta lähtien. Lisäksi esityksessä rajoitettaisiin kilpailevan toiminnan kieltoa. Tämä vahvistaisi työntekijöiden oikeutta tehdä useaa työtä samanaikaisesti.

Epätyypillisissä työsuhteissa työskenteleville tulisi vahvistettu oikeus pyytää pysyvämpää työsuhdetta. Työnantajalla säilyisi oikeus kieltäytyä pyynnöstä.

Tuore esitys työsuhteen ehdoista liittyy komission laajempaan tavoitteeseen parantaa EU-kansalaisten sosiaalisia oikeuksia. Komissio antoi viime keväänä aiheesta 20-kohtaisen julistuksen, niin kutsutun sosiaalisten oikeuksien pilarin.

Palkansaajajärjestöt haluavat sosiaaliselle pilarille selkeän toimeenpanosuunnitelman. STTK:n puheenjohtaja Antti Palolan mukaan vastikään hyväksytty sosiaalisten oikeuksien pilari ei saa jäädä pelkäksi julistukseksi. ”Työntekijöiden lisääntynyt turvattomuus on otettava vakavasti. Tällä komissiolla on vielä mahdollisuus toimia”, Palola toteaa.

Seuraavaksi katseet kohdistuvat komission maaliskuulle 2018 kaavailemiin aloitteisiin sosiaaliturvan laajentamisesta, eurooppalaisesta sosiaaliturvanumerosta sekä EU:n laajuisesta työmarkkinavirastosta.

Sosiaaliturvan laajentaminen tarkoittaisi epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien tai itsensä työllistäjien sosiaaliturvan parantamista.

YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi toivoo komission maaliskuussa tarttuvan tilaisuuteen: ”Tässä olisi EU:n mahdollisuus parantaa silpputyöläisen tai alustatyöntekijän asemaa. Toivottavasti mahdollisuus käytetään hyväksi.”
Kauppi katsoo, että EU:n pitäisi jatkossa puuttua myös työsuhteen jälkeisiin kilpailukieltoihin. ”Sen lisäksi, että ne rajoittavat työntekijöiden liikkuvuutta, ne myös jäykistävät taloutta.”

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue