Metsätalousinsinööriksi opiskeleva Hanna Turpeinen STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi on valittu Tampereen ammattikorkeakoulussa metsätalousinsinööriksi opiskeleva Hanna Turpeinen. Hänen taustaliittonsa on Meto – Metsäalan Asiantuntijat.

Varapuheenjohtajiksi valittiin Jesse Kankanen ja Jyri Niemi. Kankanen opiskelee Jyväskylän avoimessa yliopistossa yhteiskuntatieteitä ja edustaa Ammattiliitto Prota. Niemi opiskelee Turun ammattikorkeakoulussa ensihoitajaksi ja edustaa Tehyä.

Puheenjohtajisto aloittaa tehtävissään 1.1.2018.

Yhdenvertaiset koulutusmahdollisuudet varmistettava

– Yksilön sosioekonomiset taustatekijät eivät saa olla este koulutukseen hakeutumiselle. Jotta saamme maahamme jatkossa enemmän myös korkeasti koulutettuja, toisen asteen opinnoista on saatava aidosti maksuttomat, Hanna Turpeinen korostaa.

Syrjäytyminen on yleistä erityisesti elämän erilaisissa nivelvaiheissa. Nuorten kohdalla tällainen merkittävä nivelvaihe on koulutukseen hakeutuminen.

– Koulutuksen ulkopuolelle jääminen voi tuoda mukanaan suuria ongelmia. Niitä tulisi ehkäistä Suomessa tehokkaammin myös valtion toimin, STTK-Opiskelijat toteavat kannanotossaan.

– Koulutukseen osoitettujen leikkausten ja heikennysten jälkeen koulutusjärjestelmän toimivuuteen ja kattavuuteen on kiinnitettävä erityisen paljon huomiota. Suomeen on laadittava koulutuksen kansallinen saavutettavuussuunnitelma, jossa määritellään toimenpiteet kaikkien väestöryhmien saamiseksi toisen ja korkea-asteen koulutuksen pariin, opiskelijat esittävät.

Lisätietoja:
Hanna Turpeinen, puheenjohtaja 2018, STTK-Opiskelijat, puh. 050 564 3925
e-mail: hanna.turpeinen@eng.tamk.fi

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue