Kellon kuri katoaa, kiire kasvaa


Millainen työaika on tulevaisuudessa?

– Aiemmin työpäivä oli huokoisempi kuin nykyisin. Samalla työpaikan ovi oli raja, jonka taakse työasiat jäivät, Jyväskylän yliopiston lehtori Timo Anttila sanoo.
Vaikka varsinkin asiantuntijatyössä olisi mahdollisuus tehdä työnsä milloin tahansa, useimmat haluavat pysyä teollisen ajan päivärytmissä. Kyse on Anttilan mukaan halusta saada yhteistä aikaa perheen ja ystävien kanssa.

Kiire pitäisi saada jotenkin ymmärretyksi työnjohdossa.

Suomessa ja Ruotsissa työaikaa on yritetty erilaisin kokeiluin lyhentää kuuteen tuntiin päivässä. Ennen pitkää on palattu tuttuun, noin kahdeksan tunnin työpäivään. Etätyökin on kasvanut hitaasti. Useimmat valitsevat normaalin päivätyöajan, jos voivat vaikuttaa työaikoihinsa.

Työaikoja tutkinut Jyväskylän yliopiston lehtori Timo Anttila sanoo, että teollinen työaika tuo “sosiaalista kittiä”.
– Kun tekee 8-16 tai 9-17 työpäivää, illat ja viikonloput jäävät sosiaaliseen kanssakäymiseen. Perinteinen teollinen työaika tavallaan suojelee liian pitkiltä työpäiviltä.
Anttila puhuu aika- ja paikka-ankkureista.
– Työ pysyy aika hyvin työpaikalla, työnantajan tiloissa. Etätyö on yleistynyt harvinaisen hitaasti, sillä kasvokkaista kanssakäymistä pidetään tärkeänä. Taustalla on varmaan myös työnantajan kontrolli.

Kellokortti suojelee pitkiltä päiviltä

Ajankäyttötutkimusten mukaan työaikamme on reilussa kymmenessä vuodessa lyhentynyt aavistuksen ja viikonlopputöiden osuus on kutistunut. Työaika on Anttilan mukaan muuttunut suhteellisen vähän siitä, kun teollinen työaika ja sen jälkeen viisipäiväinen työviikko otettiin käyttöön.

Teollinen työaika on varsin uusi ilmiö. Anttila huomauttaa, että teollistumisen myötä kellon kuri piti opettaa.
– Se oli iso työ. Tehtaan pillistä tuli työaikaa rytmittävä tekijä.

Kun työt alkoivat ja päättyivät tietyllä kellonlyömällä, työasiat jäivät työpaikalle. Kellokortti oli ja voi olla Anttilan mukaan työsuojelun väline.
– Vaikka kellokortti on laadittu kontrollia varten, huomasimme jo 2000-luvun alun miesvaltaisilla ict-työpaikoilla, että työntekijät olivat ottaneet sen henkilökohtaiseksi turvakseen.

Teknologia hämärtää rajoja

Varsinkin tietotyössä työt seuraavat vapaa-ajalle. Työntekijän odotetaan seuraavan työpostejaan kännykästä ja tekevän kiireelliset työt tietokoneella saman tien.
– Teknologia hämärtää työaikarajoja. Aikataulut pehmenevät, eli niitä voi muuttaa joustavasti. Opimme vähitellen pois aikataulukurista, mikä rikkoo yhteiset rytmit. Sosiaalinen kitti vähenee, Anttila sanoo.

Samoin vaikuttavat epäsosiaaliset työajat eli ilta- ja viikonlopputyöt. Ajankäyttötutkimuksen mukaan sosiaalinen aika muiden kanssa on vähentynyt. Vietämme päivittäin liki kaksi tuntia enemmän yksin kuin 1980-luvun lopussa.

Anttila huomauttaa, että poikkeavat työajat rikkovat myös biologista rytmiämme.
– Meidänhän pitäisi nukkua yöaikaan. Haitat näkyvät vuorotyötutkimuksissa.

Kiire ja sisäinen kuri ovat kasvaneet

– Vielä jokin aika sitten työpäivä oli huokoisempi. Nyt työpaikoilla vallitsee kovempi kiire, Anttila viittaa tutkimuksiin. Sama ilmiö on koko Euroopassa.

Ay-liikkeen olisi hyvä pitää työn paineisuutta esillä.

Työpaikoilla voi olla alimiehitys tai työtehtävät kasautuvat muutoin. Tämä heikentää koettua työn jälkeä ja syö Anttilan mukaan työntekijän ammatti-identiteettiä.
– Työpäivän pituus ei ole niinkään ongelma vaan kova aikapaine. Tutkimusten mukaan työntekijöitä haittaavat työssä eniten kiire ja kireät aikataulut. Ennen pahin haittapuoli oli huono palkka.

Suomessa kiirettä ja aikapulaa koetaan erityisesti naisvaltaisilla aloilla ja julkisella sektorilla.
– Tehostamispaineet ovat olleet merkittävät, varsinkin lama-aikana. Tuottavuusvaatimukset ovat kasvaneet.

Kiire pitäisi Anttilan mukaan saada jotenkin ymmärretyksi työnjohdossa. Nyt työpaikan kiire todetaan vasta, kun työntekijä väsyy tai uupuu.
– Jotenkin pitäisi päästä puuttumaan työpaikan alimiehitykseen tai työtehtävien kasautumiseen. Niille ei ole rajoja tai viitearvoja. Ay-liikkeen olisi hyvä pitää työn paineisuutta esillä.

Autonomiaa ja joustoja lisää

Anttila painottaa, että työajasta puhuttaessa ei voi keskittyä vain työajan pituuteen.
– Pitää puhua myös siitä, mihin kohtaan vuorokautta tai viikkoa työ ajoittuu. Pitää puhua työn temposta ja aikapaineesta sekä työn autonomiasta. Näistä muodostuu työajan kokonaisuus. Kaikki tekijät pitää ottaa huomioon.
Olennaisin näistä on Anttilan mukaan työntekijän autonomia työaikaansa.
Ei vain toimihenkilöiden, vaan myös työntekijöiden työaika-autonomia on kasvanut. Toisaalta monissa töissä työaika määritellään erittäin tarkasti. Esimerkiksi vuorotyössä joustoja on hankala toteuttaa, joskaan ei mahdotonta.
– Eurooppalaisten tutkimusten mukaan meillä on aika paljon työaikajoustoa, muun muassa työaikapankkeja.
Pahin pula työn autonomiasta on Anttilan mukaan pienten lasten vanhemmilla. Joustoja tarvittaisiin lisää.
– Myös siten, että osa-aikatyötä ei pidettäisi niin leimaavana kuin nykyisin.

Onko tunti järkevä mitta?

Työajan mittaamisen tunneissa voisi Anttilan mukaan kyseenalaistaa.
– Ovatko tunnit järkevä työn mitta? Joissakin ammateissa kuten asiantuntijatyössä on melko kyseenalaista, mikä on työaikaa. Tuottavuudelle tärkeä työn kehittäminen ja keksiminen tehdään usein työajan ulkopuolella, Anttila toteaa.

Kymmenen vuoden kuluttua työajat vapautuvat Anttilan mukaan lisää asiantuntijatyön yleistymisen myötä, mutta isoja muutoksia ei ole näköpiirissä. Hän pitää ennustamista hankalana:
– Meneillään on hyvin vastakkaisia, samanaikaisia trendejä. Työajan autonomiaa on eniten niillä, joilla on kovin kiire töissä ja ehkä pisimmät työpäivät. Jos työaika on kohtuupitkä, kuten työntekijöillä, työ saattaa ajoittua iltaan tai yöhön.

Lisäksi päivärytmi on muuttumassa siten, että töihin tullaan ja pois lähdetään hieman myöhemmin. Unirytmikin muuttuu, vaikka unen kokonaistuntimäärä on ajankäyttöaineistojen mukaan jopa hieman kasvanut.

Vapaa-aikaa arvostetaan yhä enemmän. Anttila arvioi, että teollisesta kellokurista pois oppiminen toisi väljyyttä elämiseen.
– Voisimme tehdä töitä, kun niitä on ja laittaa työaikaa pankkiin. Jostain syystä nekin, jotka voisivat tätä noudattaa, työskentelevät teolliseen aikaan.

KÄSI SYDÄMELLÄ

Millaista työaikaa teet tutkija, yliopiston lehtori Timo Anttila?
– Voin valita vapaasti työaikani, mutta menen joka aamu kahdeksaksi ylipistolle ja lähden sieltä neljän, viiden aikaan. Se sopii minulle. Jos olisin isossa avokonttorissa, tekisin varmaan enemmän etätöitä.
– Illalla ruokaa laittaessa tai kävellessä saan sen rauhallisen tilan ja hetken, jossa kehittelen erilaisia työhön liittyviä ideoita. Usein se on tuottavampaa aikaa.

Millaista työaikaa haluaisit tehdä?
– Haluaisin pidempiä, yhtäjaksoisia vapaan jaksoja.

Kuinka tarkkaan seuraat kelloa päivän mittaan?
– En juurikaan. Siitä pidän huolta, että menen kello yhdentoista aikaan syömään. Haluan olla sosiaalinen ja nähdä vähän laajemmin porukkaa kuin vain lähitutkijayhteisön.

Onko viikonloppuisin aikapaineita?
– Yleensä ei. Koetan syventyä rauhoittaviin harrastuksiin, perhokalastukseen tai metsätöihin. Jos on tulossa vaativa luentosarja tai apurahan haku, käytän siihen viikonloppuja.

 

Teksti: Birgitta Suorsa
Kuvat: Pekka Sipola