STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Suomen Yrittäjien kiukuttelu hämmentävää

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili
Paikallinen sopiminen

STTK:ssa on jo pitkään ihmetelty Suomen Yrittäjien (SY) niskoittelua toimivaa sopimus- ja neuvottelujärjestelmäämme kohtaan.
– Kiukuttelussa heijastuu tyytymättömyys siihen, että Suomen Yrittäjät eivät ole työmarkkinaosapuoli. Työmarkkinatoiminnan ydinasia on yhteistyökyky eikä Suomen Yrittäjien jatkuva kiukuttelu siitä viesti, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa.

Suomen Yrittäjät toteaa selvityksensä perusteella, että kilpailukykysopimus ei olisi edistänyt työpaikkasopimista. STTK pitää järjestön näkemystä perusteettomana ja tietoja puutteellisina.
– Kilpailukykysopimuksessa sovittiin rajatusti ne paikallista sopimista koskevat asiat, jotka työ- ja virkaehtosopimusosapuolet neuvottelisivat omiin alakohtaisiin sopimuksiinsa. Näissä edettiin melko hyvin siihen nähden, että neuvottelut käytiin tilanteessa, jossa sopimukset olivat voimassa, Palola sanoo.

Suomen Yrittäjien selvitys tarkastelee ainoastaan kuutta työehtosopimusta. STTK muistuttaa, että useissa työehtosopimuksissa on jo aiemmin ollut laajat mahdollisuudet sopia paikallisesti.
– SY:n näkemys on tarkoitushakuinen. Järjestö ei myöskään neuvottele yhtäkään työehtosopimusta, Palola toteaa.

Edessä olevalla liittokierroksella paikallinen sopiminen nousee esiin. STTK painottaa, että toimivaa siitä ei käytännössä saa edes sopimuksilla, jos työpaikoilla vallitsee luottamuspula, neuvotteluosaaminen on puutteellista eikä tieto kulje.
– On hieno asia, jos paikallinen sopiminen edistyy työ- ja virkaehtosopimuksissa. On silti muistettava, että neuvotteluosapuolilla on oikeus yhdessä sopia, mistä ja ketkä voivat sopia paikallisesti.

Lisätietoja STTK:ssa: Antti Palola, puhelin 040 509 6030.

——————————————————————————–

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 520 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

Ajankohtaista

22.3.2024

Tehy: Poliittisten lakkojen rajoitukset voivat viedä hoitajilta tosiasiallisen mahdollisuuden vastustaa hallituksen heikennyksiä

Lue
22.3.2024

Rasismiin puuttuminen työelämässä on jokaisen vastuulla

Lue
21.3.2024

Maailman onnellisin kansa – olemmehan me?

Lue
21.3.2024

Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Lue
21.3.2024

Puutu rasismiin

Lue
20.3.2024

Ammattiliitto Jyty sai jäseniltään korttitulvan Orpolle – ”Meille on syntymässä pahoinvointiyhteiskunta”

Lue
20.3.2024

SuPerin Paavola: Hyvinvointialueiden säästötoimet uhkaavat vakavasti ikääntyneiden perusoikeuksia

Lue
19.3.2024

Mitä tarkoittaa poliittinen lakko? – Usein kysyttyjä kysymyksiä lakoista

Lue