Jyty vastustaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän irtisanomissuunnitelmia

Jyty pitää Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän irtisanomisuutisia järkyttävinä ja vastustaa irtisanomisia hallinto- ja tukitoiminnoista.

‒ Pidän irtisanomissuunnitelmia hyvin yllättävinä. Ihmettelen syvästi, onko todella mietitty muita vaihtoehtoja henkilöstön vähennyksille, Jytyn edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa kysyy.

Jyty kunta-alan ammattiliittona seuraa hyvin tarkasti, pitääkö tiedot irtisanomistarpeesta paikkansa ja oikeuttavatko ne henkilöstövähennyksiin.

‒ Käykö tässä yhtä surullisesti kuin kävi toimeentulotuen siirrossa Kelalle, jossa henkilöstötarpeen arviointi epäonnistui pahasti. Toivomme hartaasti, ettei Lahdessa tehdä samankaltaisia virheitä, Lounasmaa jatkaa.

Vähennystarvetta arvioidessa tulee selvittää eläkkeelle lähiaikoina jäävien määrä. Vähentäminen tulee aloittaa myös määräaikaisesta ja tilapäisestä henkilöstöstä.

‒ Jyty odottaa nyt, kuinka Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän yt-neuvotteluissa tulee käymään ja päättää sitten, kuinka reagoidaan. Tarvittaessa työttömyyskassan tulee informoida irtisanottavia, Lounasmaa sanoo.

Jyty vaikuttaa yt-neuvotteluihin erityisesti paikallisten toimijoiden, kuten luottamusmiesten ja paikallisyhdistysten kautta. Jyty järjesti tiistaina myös jäsentilaisuuden samalle jäsenistölle, jota yt-neuvottelut koskevat.

Lisätietoja: Jytyn edunvalvontajohtaja Marja Lounasmaa, puh. 0405945872

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue