Kuinka pärjää kolmas sektori sote-uudistuksessa?


Vertti Kiukas, Kolmas sektori ja sote-uudistus

Sote- ja maakuntauudistukset merkitsevät toimintaympäristön radikaalia muutosta kolmannen sektorin palvelutuottajille.

Sosiaali- ja terveysalan järjestöjen kattojärjestön Sosten pääsihteeri Vertti Kiukas katsoo, että ei-kaupallisten järjestöjen toiminnan organisoinnin ja rahoittamisen kannalta tulevaisuus on sumuinen.

– Mitä tapahtuu ja miten rahoitus järjestetään? Tässä on isoja uhkia, joista meidän jäsenjärjestömme puhuvat huolestuneina.

Suomessa kolmannen sektorin rooli sote-palveluissa on huomattavasti suurempi kuin muissa Pohjoismaissa. Myös palveluita tuottavia sote-järjestöjä on poikkeuksellisen paljon, peräti 930. Niihin kuuluu muun muassa potilas-, lastensuojelu-, vammais- ja päihdejärjestöjä.

Järjestöjen rooli on erityisen painava sosiaalipalveluissa, joskin myös terveyspaluissa löytyy suuria järjestöomisteisia toimijoita.

– Kaksi kolmannesta sosiaalipalveluissa on julkisia palveluja. Lopussa kolmanneksessa yritysten ja järjestöjen osuudet ovat osapuilleen yhtä suuret, Kiukas selvittää.

Maakuntien leveät hartiat

Sosiaali- ja terveyspalvelussa Sosten jäsenjärjestöjen ja järjestökonsernien palveluksessa työskentelee noin 37 000 ihmistä.

– Järjestöjen pääasiallinen yhteistyökumppani on kunta. Tämä menee nyt uusiksi, kun soten järjestämisvastuu siirtyy maakunnille.

Mittakaavan muutos voi Kiukaksen mielestä selkeyttää tilannetta. Maakunnilla on kuntia leveämmät hartiat vastata palvelulupaukseensa.

– Maakunta voi olla isona toimijana vakauttava tekijä. Iso osa Suomen kunnista on niin pieniä, ettei niillä ole todellista kykyä selviytyä velvoitteistaan. Se aiheuttaa alueellista eriarvoisuutta palvelutarjonnassa.

Kaikki riippuu Kiukaksen mukaan kuitenkin siitä, mille mallille palvelujen tarjonta muotoutuu. Hän ei pidä hyvänä, jos järjestöistä tulee yritysten alihankkijoita.

Kiukas näkisi mieluummin kolmannen sektorin yhteistyökumppaneina maakunnat.

– Järjestöjen on helpompi hakea yhteistyötä suoraan maakuntien kanssa, kuin että siihen tulisi joku firma väliin.

Kirjava kenttä

Sote-uudistusta viedään kilpailutus ja asiakkaan valinnanvapaus edellä. Niiden sisällöt ja toteutustapa eivät ole vielä tiedossa. Kiukaksen mukaan on vielä epäselvää, miten järjestöt kiinnittyvät maakunnalliseen palvelujärjestelmään.

– Voidakseen olla maakunnan pääkumppani pitäisi ilmeisesti perustaa iso sosiaali- ja terveyskeskus. Siihen pystyvät todennäköisesti vain Helsingin Diagonissalaitos ja ehkä Folkhälsan.

Sosiaali- ja terveysalalla toimii hyvin erisuuruisia järjestöjä. Yli 500 henkilöä työllistäviä on kuusi ja 100 – 500 henkeä työllistäviä 11.

Noin 40 prosenttia voidaan luokitella “mikrojärjestöiksi”, jotka työllistävät alle kymmenen työntekijää ja niiden liikevaihto jää alle kahden miljoonan euron.

Pienille järjestöille ja yhdistyksille Kiukas näkee ainoaksi vaihtoehdoksi verkottumisen.
– Tarkoitus on tuoda järjestöjä yhteen tarjoamaan palveluja. Tämä on iso haaste.

Arvot korostuvat

Järjestöissä uskotaan, että sote-uudistukseen sisältyvä valinnanvapaus saattaa oikein toteutettuna olla järjestöille vahvuustekijä. Arvot korostuvat, kun asiakas pääsee itse valitsemaan palvelunsa tuottajan.

Toisin kuin yritykset, järjestöt eivät pyri tuottamaan voittoa. Jos sitä syntyy, se menee lähtökohtaisesti käyttäjien hyväksi.

Suuri osa paikallisista sote-alan yhdistyksistä toimii vapaaehtoisvoimin ja ne saavat avustusta kunnilta. Kiukaksen mukaan keskimääräinen kunnallinen avustus on 700 euroa.
Kysymys kuuluu, säilyykö kunnilla intressi tukea paikallisia yhdistyksiä, jos soten järjestämisvastuu siirtyy maakunnille.

Tosin kunnille jää uudistuksen jälkeen vastuulleen hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen.

– Millä instrumentilla kunnat tätä tehtäväänsä toteuttavat, kun niiltä häviää sote-henkilöstö. Luonnollinen vastaus olisivat järjestöt, Kiukas uskoo.

Teksti: UP/Kari Leppänen
Kuva: Veikko Somerpuro