Kun tulen vanhaksi


Kun tulen vanhaksi alkaa toimintakykyni hiljalleen rapistua. Todennäköisesti se tapahtuu selkeästi myöhemmin kuin edellisillä sukupolvilla, mutta väistämättä se päivä saapuu. Terveet elämäntavat sekä henkisen ja fyysisen kunnon hoitaminen hidastavat  muutoksia, mutta eivät niitä kokonaan pysäytä. Osa meistä joutuu päivittäisissä toimissa muiden autettaviksi jo nuorempina. On sairauksia, jotka saattavat osua omalle kohdalle lupaa kysymättä. Myös hyvin itsestään huolehtiville.

Toivoisin, että minulla olisi omahoitaja, joka ehtisi myös hymyillä ja jutella kanssani. Toivoisin, että hänellä olisi monipuolista osaamista ja taito auttaa minua niin, että jäljellä olevaa toimintakykyäni ylläpidetään ja edistetään.

Kun tulen vanhaksi en lopulta enää pärjää autettunakaan kotona. Tarvitsen enemmän palveluita sekä ympärivuorokautisen tuen ja seurannan. Silloin toivon, että saan kunnon ruokaa ja apua hygienian hoidossa. Että saan syödä riittävästi, vaikka tarvitsisin siinä avustajan enkä kykenisi ruokailemaan kovinkaan ripeästi. Että pääsisin joka päivä lämpimään suihkuun ja saisin apua wc-käynneille, vaikka askeleeni olisi lyhyt ja hidas tai tarvitsisin pyörätuolia liikkumiseen.

Toivoisin, että sängyssäni olisi puhtaat kangaslakanat. Että pääsisin ulos hengittämään raikasta ilmaa ja näkisin auringon, vaikka askeleeni olisi lyhyt ja hidas tai tarvitsisin pyörätuolia liikkumiseen. Toivoisin, että minulla olisi omahoitaja, joka ehtisi myös hymyillä ja jutella kanssani. Toivoisin, että hänellä olisi monipuolista osaamista ja taito auttaa minua niin, että jäljellä olevaa toimintakykyäni ylläpidetään ja edistetään. Toivoisin, että omahoitajani toteuttaisi tarvitsemani lääkehoidon ja osaisi tarvittaessa ohjata minut esimerkiksi hammashoitoon tai ikääntyneiden sairauksiin perehtyneen vastaanotolle. Ja että meillä ikääntyneillä olisi kuntomme mukaisesti mahdollisuus vaikkapa tehdä käsitöitä, laulaa ja nauraa yhdessä.

Ihmisarvoinen vanhuus tarvitsee osaavat tekijät.

Pelkään, että kun tulen vanhaksi joudun siirrettäväksi paikkaan, jossa kaikilla on liian kiire ja kaikkea on liian vähän. Että näen nälkää, kun kukaan ei ehdi auttaa ruokailussa enkä itse enää osaa. Pelkään, että joudun makaamaan likaisissa vaipoissani pitkän päivän tai yön, kun kukaan ei ehdi tulla auttamaan. Pelkään, että ihoni rikkoutuu ja tulehtuu. Ja että vointini huonontuessa joudun ambulanssirallilla ylikuormittuneeseen päivystyspisteeseen, josta minut palautetaan makaamaan omaan säilytyspaikkaani heti, kun välitön hengenvaara on saatu hoidettua.

Ihmisarvoinen vanhuus tarvitsee osaavat tekijät. Työtapoja ja apuvälineitä kehittämällä voidaan hoidon tehokkuutta parantaa, mutta ei rajattomasti. Jos nykyinen hoitajamitoitus heikennetään, siirrymme jo kipurajan alapuolelle.

0,4 on liian vähän.

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer järjestää mielenilmauksen hyvän vanhustenhoidon puolesta torstaina 6. lokakuuta klo 17.00 Kansalaistorilla.

Riitta Työläjärvi
STTK:n sosiaali- ja terveyspoliittinen asiantuntija