Miksi sää on uutinen?


Kun ihmisten pitää harrastaa niin sanottua small talkia eli harmitonta jutustelua, he puhuvat usein säästä. Kun käyn kotokulmilla Pohjois-Satakunnassa, äitini ja naapureiden kanssa rupattelemme sääasioista ja siitä, milloin on ollut liian kuivaa, liian kuumaa tai milloin mitäkin esimerkiksi kasveille.

Herätessään kaikki varmaan katsovat ikkunasta, että sataako vai paistaako ja aika monen ikkunassa on lämpömittari kertomassa, kuinka viileää ulkona on. Ilmiö on kansainvälinen. Sää ohjaa monia arkisia valintojamme kuten vaatetusta, kulkuneuvon valintaa ja jalkineita. Esimerkiksi Britanniassa sää voi vaihtua nopeastikin ja siksi se vaikuttaa myös esimerkiksi moniin elinkeinoihin kuten ravintolatoimintaan. Naapurisaarella Irlannissa käydessäni en muista nähneeni siellä montaakaan ulkoilmaravintolaa.

Sitä en ymmärrä, miksi säästä on tullut kestouutisointia ja lööppijulkisuutta. Tätä kirjoittaessani päivän iltapäivälehti ennusti jo ensimmäisiä juhannussäitä vaikka keskikesän juhlaan on vielä yli kaksi viikkoa. Myrskystä on tätä ennen kohistu päivätolkulla. Sitä ennen mediassa äimisteltiin toukokuun hieman poikkeuksellisia hellepäiviä. Uutinen on nykyään sekin, jos joku ottaa rannalla bikineissä aurinkoa.

Ymmärrän, että ilmastonmuutoskeskustelun myötä varsinkin poikkeukselliset sääilmiöt ovat alkaneet kiinnostaa. Lumettomat talvet ovat suomalaisille outoja ja runsassateiset kesät ärsyttäviä. Poikkeukselliset säät ja varsinkin sään ääri-ilmiöt ovat toki raportoitavia asioita, mutta jokapäiväisen lämpötilan seuraaminen ei mielestäni ole uutisaihe. Sitäkin oudompaa se on, kun säätä voi seurata myös täysin reaaliajassa esimerkiksi sääpalveluita tuottavien firmojen verkkosivuilla.

Sitäpaitsi poikkeukselliset sääilmiöt eivät sittenkään taida olla aina ihan niin poikkeuksellisia kuin media antaa ymmärtää. Kun katsotaan pitkiä sarjoja, tänään poikkeukselliseksi laskettavia ilmiötä onkin havaittu tämän tästä. On vaikea ymmärtää, mikä loppujen lopuksi on esimerkiksi ilmastonmuutoksen aiheuttamaa, mikä normaalia sään vaihtelua.

Kun on jo elänyt yli 50 vuotta ja muisti vielä pelaa, erilaisia säitä on ehtinyt itsekin kokea. Mieleeni on erityisesti jäänyt noin 10-vuotiaana koulun kevätjuhlapäivä. Kävelin kyläkoululta kotiin sandaalit jalassa. Taivaalta putoili lähes ylioppilaslakin kokoisia lumihiutaleita ja kilometrin mittaisen kävelyn aikana maa tuli vitivalkoiseksi.

Sandaalit menivät pilalle.