Teollisuuden palkansaajat: Suomelta puuttuu nälkä olla maailman paras


Investoinnit

Vaarana on putoaminen innovaatiokehityksen rattailta, ellei suuntaa nopeasti muuteta.
Suomi on vaarassa menettää asemansa yhtenä Euroopan johtavista innovaatiomaista. Teollisuudessa ja sitä lähellä olevilla aloilla työskenteleviä edustava Teollisuuden palkansaajat TP korostaa, että ilman selkeää suunnanmuutosta, taloudessa on edessä vielä paljon aiempaa kovemmat ajat.

Kielteistä kehitystä vauhdittavat yhtä aikaa nopea korkean teknologian työpaikkojen väheneminen, yritysten t&k-panostusten lasku sekä valtion innovaatiorahoituksen leikkaukset. Viimeisin esimerkki tästä on ilmoitus Microsoft Mobilen Suomen toimintojen lopettamisesta.

Suomi on vaarassa pudota innovaatiokykyä mittaavan UIS-indeksin ylimmältä tasolta

TP kiinnittää huomiota Tilastokeskuksen muutama viikko sitten julkaisemiin tietoihin, joiden mukaan Suomi on vaarassa pudota innovaatiokykyä mittaavan UIS-indeksin ylimmältä tasolta. Muita maita tällä tasolla ovat olleet ns. johtavat innovaatiomaat Ruotsi, Tanska ja Saksa.
Suomi nousi viime vuosikymmeninä elektroniikkateollisuuden kehityksen ansiosta Euroopan johtavaksi innovaatiomaaksi.

Panostukset olivat parhaimmillaan 3,75% bruttokansantuotteesta, mistä on tultu nyt alas kolmessa-neljässä vuodessa yli 15% ja suunta on laskeva.

Panostukset olivat parhaimmillaan 3,75% bruttokansantuotteesta, mistä on tultu nyt alas kolmessa-neljässä vuodessa yli 15% ja suunta on laskeva. Myös BKT on laskenut samalla ajanjaksolla, mutta pitkässä taantumassa innovaatiopanostuksia tarvittaisiin enemmän kuin koskaan. T&k-panostuksissa painottuu myös verrokkimaihin nähden poikkeuksellisen vähän kokonaan uudet teknologiat ja liiketoimintamuodot.

– Taloutta ei saada kestävään kasvuun palkanleikkauksilla ja työajanpidennyksillä, vaan tuotekehitys- ja tutkimusrahoituksen nostolla. Tämä on tehtävä sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten tehtävä on innovoida ja yritysyhteistyöllä ne kaupallistetaan siten, että syntyy korkean arvonlisän vientiä. Korkeakoulujen leikkaukset ovat vaarallisinta mitä Suomen tulevaisuuden kasvulle voi juuri nyt tehdä, Teollisuuden palkansaajat painotti kevätkokouksessaan Kirkkonummen Majvikissa.

TP muistuttaa, että myös henkilöstön osallistaminen innovaatiotoimintaan on nostettava uudelle tasolle. Tutkimustietojen mukaan yritysten työntekijöiden monipuolinen ja kattava hyödyntäminen toiminnan kehittämisessä on yllättävän heikolla tasolla.

– Tullin tuoreimpien tilastojen mukaan korkean teknologian vienti on tullut alas noin kolmannekseen parhaista vuosista. Lasku on todella dramaattinen. Parhaiden vuosien 11,5 miljardista romahdettiin viime vuonna alle 4 miljardiin. Korkean teknologian vienti vaatii korkeaa osaamista. Suunnan on pikaisesti muututtava. On tehtävä valinta osaamisen ja innovaatioiden puolesta.