Pardia: Rohkeutta työpaikkakiusaamisen ehkäisyyn ja puuttumiseen


Työhyvinvointi

Työpaikkojen toimintamalleja työpaikkakiusaamisen ennaltaehkäisemisessä, tunnistamisessa ja poistamisessa on syytä täsmentää. Pardian työsuojelu- ja työhyvinvointiryhmä katsoo, että henkilöstön edustajan tulee olla sekä työntekijöiden että työnantajien ja esimiesten tukena, jos työpaikalla esiintyy epäasiallista kohtelua. Vastuu puuttumisesta on silti aina työnantajalla.

− Työpaikoilla tulee olla selkeät toimintamallit, miten ilmoitetaan ja toimitaan työpaikkakiusaamisen ennaltaehkäisemisessä, tunnistamisessa ja poistamisessa työpaikalta, Pardian puheenjohtaja Niko Simola sanoi Pardian työsuojelun ajankohtaispäivien avajaisissa 27. huhtikuuta.

Työnantajan velvollisuutena taata työntekijöilleen turvalliset ja terveelliset työolot

Työturvallisuuslaki määrittää, että työnantajan velvollisuutena on taata työntekijöilleen turvalliset ja terveelliset työolot, joihin ei kuulu työpaikkakiusaaminen, häirintä ja epäasiallinen kohtelu tai työsyrjintä. Hyvistä työoloista hyötyvät sekä työnantajat että työntekijät.

Työterveyslaitos on arvioinut, että yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa jopa kuusi euroa takaisin. Sosiaali- ja terveysministeriö on taas arvioinut menetetyn työpanoksen, kuten sairauspoissaolojen, sairaana työskentelyn, työkyvyttömyyseläkkeiden, työtapaturmien ja ammattitautien aiheuttamat vähimmäiskustannukset työpaikoille ja yhteiskunnalle. Kustannukset ovat arviolta 2 miljardia euroa kuukaudessa eli 24 miljardia euroa vuodessa.

Työpaikkakiusaamisessa ja muussa epäasiallisessa kohtelussa on oltava nollatoleranssi. Myös työyhteisön rooli näissä epäasiallisen kohtelun tilanteissa on merkittävä.

− Monet meistä havaitsevat työpaikkakiusaamista tai epäasiallista kohtelua, mutta eivät uskalla puuttua siihen. Tällä tavalla me mahdollistamme ja hyväksymme työpaikkakiusaamisen jatkumisen. Jos huomaat työpaikallasi epäasiallista käytöstä, vie havaintosi eteenpäin esimiehelle tai henkilöstön edustajalle.

Palkansaajajärjestö Pardian työsuojelu- ja työhyvinvointiryhmä on tuottanut henkilöstön edustajille aineiston työpaikkakiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja poistamiseen.

Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on noin 55 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.

Lisätietoja: Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simola, p. 075 324 7501, gsm 040 566 8517 ja koulutuspäällikkö Seija Moilanen, gsm 050 331 0719.

***

Kyselytutkimus: Joka kolmas työntekijä on havainnut työpaikkakiusaamista viimeisen vuoden aikana