Taloudesta tiistaina: Miksi Suomi menetti uskonsa koulutukseen menestystekijänä?


OECD julkaisi kehittyneiden maiden koulutusvertailun. Sen viesti on suomalaisittain ikävää luettavaa. Suomessa on perinteisesti rakennettu maamme menestystä osaamisen varaan jo Snellmanin ajoista lähtien. Nyt olemme menettämässä otetta. Osaamistasomme nousu on pysähtynyt ja se vaikuttaa kääntyvän laskuun lähivuosina. Keskeisissä kilpailijamaissa kehityssuunta on päinvastainen. Oireellista on, että julkinen valta on viime vuodet vähentänyt panostustaan koulutukseen ja sama tahti jatkuu lähivuosina.

Osaamistasomme nousu on pysähtynyt ja se vaikuttaa kääntyvän laskuun lähivuosina

Aikuisten osaamisen uudistaminen on yksi tapa nostaa osaamistasoamme. Sen merkitys korostuu työelämän muutosten ja digitalisaation johdosta. Valitettavasti aikuiskoulutus ei ole noussut prioriteetiksi poliittisen päättäjän agendalla. Hallitus leikkaa paikkoja aikuiskoulutuksesta ja on romuttamassa osaamistason noston mahdollistavan aikuiskoulutustuen. Valtion vetäytyessä pois vastuustaan aikuisten osaamisen uudistamisessa, yritykset eivät ole ottaneet lisää vastuuta työikäisen väestön osaamisen uudistamisessa.

Yrityksissä on vallalla sama lyhytnäköisyys kuin poliittisilla päättäjillä. Kustannusten karsintaa pidentää ensisijaisena keinona varmistaa tuleva menestys taloudellisesti vaikeina aikoina. Koulutuksesta nipistäminen on helppoa, koska sen vaikutukset näkyvät vasta pitkällä aikavälillä, eivät välittömästi. Poikkeuksia yritysten joukosta löytyy. Kirjassaan Matti Alahuhta toteaa Koneessa olleesta säännöstä, ettei koulutuksesta pidä leikata, vaikka huonot ajat olisivatkin edessä. Jostain syystä isossa mittakaavassa kuitenkin Suomen päättäjät ovat menettäneet uskonsa siihen, että koulutus ja osaaminen on strateginen menestystekijä.

Työtekijöiden koulutukseen panostetaan vähemmän kuin takavuosina

TEM:n työolobarometrin (elokuu 2015) tiedot koulutuspäivien kehityksestä vahvistavat sitä kuvaa, että työtekijöiden koulutukseen panostetaan vähemmän kuin takavuosina. Positiivista on, että työnantajan maksamaan koulutukseen osallistujien osuus on noussut 2000-luvun alusta, mutta viime vuosina kasvu on pysähtynyt. Viime vuonna koulutukseen osallistui 55 prosenttia palkansaajista. Huolestuttavinta on se, että koulutuksen pituus on sen sijaan jonkin verran laskenut reilun kymmenen vuoden aikana. Viime vuodet koulutuspäivien määrä on ollut alimmillaan koko 2000-luvun aikana, alle viisi päivää. Muina vuosina keskiarvo on ollut yli viisi koulutuspäivää.

Monien vaiheiden jälkeen työmarkkinajärjestöt pääsivät vuonna 2013 sopuun siitä, kuinka osaamisen kehittämiseen kannustetaan työpaikoilla. Sitä koskeva lainsäädäntö tuli voimaan vuoden 2014 alussa. Kun työnantaja tarjoaa henkilöstölleen koulutusta ammatillisen osaamisen kehittämiseksi, työnantaja voi saada taloudellista tukea kolmelta koulutuspäivältä työntekijää kohden. Vuoden 2014 verotuksen valmistuttua meillä on tietoa siitä, kuinka tuki on lähtenyt liikkeelle.

Verohallinnon mukaan vähennysten kokonaissumma vuodelta 2014 on noin 46 milj. euroa. Näin ollen valtion verotuloja vähentävä vaikutus on hieman alle 10 milj. euroa. Vähennyksen käyttö on ollut ensimmäisenä vuotena vähäisempää kuin uudistusta tehtäessä oletettiin. Tämä ei ole sinänsä yllätys, koska yleensä uusien järjestelmien läpilyönti ja tunnetuksi tuleminen vie aikaa. Hallituksen esityksen arvioitiin verotulojen vähentyvän 57 milj. euroa vuodessa ja se perustui oletukselle palkansaajien koulutuspäivien määrän kasvusta.

Verohallinnon mukaan vähennyksen teki 2 750 yritystä ja se koski noin 390 000 koulutuspäivää. Keskimäärin koulutuspäiviä per työntekijä oli 1,9. Suomessa työnantajayrityksiä on jonkin verran alla 100 000. Vähennystä hyödyntäneiden yritysten määrä on näin ollen pettymys eikä se näytä lisänneen koulutuksen määrää.

Uudistusta tehtäessä sovittiin, että järjestelmän toimivuutta arvioidaan kahden vuoden kuluttua sen voimaan tulosta. Mikäli arvioinnin perusteella eivät uudistuksen tavoitteet näytä toteutuvan, sovittiin ryhdyttävän lainsäädäntötoimiin.

Tarvitsemme koulutuspolitiikan pitkäjänteistä, strategista kehittämistä, koska koulutuspolitiikan yhteiskunnalliset vaikutukset eivät näy hetkessä. Maan hallituksen pitäisi valmistella koulutuspoliittinen selonteko. Se voitaisiin laatia kahdeksi vaalikaudeksi. Toimenpiteitä voitaisiin tarkastella vaalikauden vaihtuessa. Koulutuspolitiikan suunnan pitkäjänteinen määrittäminen tapahtuisi yhteiskunnallisesti merkittävien teemojen, esimerkiksi digitalisaation ja elinikäisen oppimisen kautta. Näin voimme varmistaa, että koulutus säilyy yhtenä Suomen menestystekijänä,