Yhdelle näistä vähemmistä


Hallituksen päätös leikata kehitysyhteistyömäärärahoja on poikinut nopeasti yhteistoimintamenettelyiden aallon monissa järjestöissä, joiden toimintaan kehitysyhteistyö
tavalla tai toisella liittyy.

En tiedä, onko hallituksessa osattu arvioida sitä, mihin leikkausten aiheuttama kalikka lopulta pahiten osuu. Heihin, jotka kenties jäävät nyt Suomen järjestöissä työttömiksi, kumppanuusjärjestöihin, joiden pitää paikata Suomen jättämää aukkoa kansainvälisissä auttamisketjuissa vai lopulta ihmisiin, joilta apu viimekädessä jää saamatta. Samanaikaisesti koko Eurooppa ja Suomi pähkivät pakolaisvirtojen edessä sitä, mitä oikein pitäisi tehdä. Väkeä
vyöryy sotien ja terroristijärjestöjen alta Eurooppaan. Hätä on aitoa, ihmishengistä on kysymys.
Tuhansia on hukkunut Välimereen. Vastaanottokeskukset muualla Euroopassa tursuvat ihmisiä. Olot monilla pakolaisleireillä alkavat olla kyseenalaisia.

Suomessa on pikapikaa perustettu vastaanottokeskuksia, joihin joidenkin arvioiden mukaan pitäisi sijoittaa yhteensä noin 1 500 pakolaista. Luku on lapsellisen pieni siihen verrattuna, millaisten lukujen kanssa esimerkiksi Italia, Makedonia tai vaikkapa Ranska painivat. Pakolaiskeskustelu on paljastanut, miten kylmä sydän monella suomalaisella on. Televisiouutisissa esimerkiksi kirkkonummelaiset, ihan fiksun oloiset aikuiset kertoivat pelkäävänsä lastensa vuoksi. Lähistölle on sijoitettu noin parisataa pakolaista. Lintukodon – vai pitäisikö sanoa linnun pöntön – rauha on rikottu.

Tietenkään pakolais- ja maahanmuuttokysymykset yleensä eivät ole ongelmattomia. Mutta yhtään helpommaksi asioiden ratkominen ei tule sillä, että hysterisoidutaan tai vähätellään tänne pyrkivien hätää. Eniten korviini sattuu hurskastelu, että otetaan sitten pakolaisia kun on saatu Suomen asiat kuntoon. Jos Suomen asiat eivät tällä hetkellä ole riittävän kunnossa, ne ovat ainakin niin hyvin, että meidät luokitellaan maailman rikkaimpien valtioiden joukkoon. Ja koska ne sitten olisivat riittävän kunnossa? Sittenkö, kun kaikilla on työpaikka, koulutuspaikka, vanhainkotipaikka, jonoton terveyskeskus, täydellinen erikoissairaanhoito, oman kylän poliisilaitos ja palokunta sekä pihassa kaksi autoa?

Suomi ei ole koskaan valmis. Eikä maailma tule koskaan valmiiksi. Mutta sekä Suomesta että maailmasta tulee päivä päivältä huonompi paikka, jos jätämme toteuttamatta inhimillisyyttä.
Auttamatta jättämällä lisäämme maailmassa sotia, nälänhätää, lukutaidottomuutta, osattomuutta ja
yleistä kurjuutta.