Suorin vartaloin vai kerien


Ralf Sund, STTK

Yhteiskuntasopimusta ei hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen yhteisellä päätöksellä tullut. Hallitus päätti tehdä yhteiskuntasopimuksen yksin. Sopimukseksi sitä ei kaiketi voi enää kutsua. Ensin yritettiin hyppyä suorin vartaloin, nyt hallitus tekee sen kerien.

Se, miksi yhteiskuntasopimus kaatui, on seurausta lukuisista eri syistä. Syyllisten etsintä on typerää, syiden ei. Kuten Hietanen jo sanoi: en mää syyllissii kaipaa, vaan Lahtist ja konekiväärii.

Kun devalvaatiota ei ole enää talouspolitiikan kalupakissa, yritettiin sisäistä devalvaatiota. Paineettomassa tilanteessa se ei ainakaan näytä onnistuvan. Työehtosopimukset ja työrauha ovat voimassa vielä yli vuoden, reittaajat eivät kulje salamyhkäisinä Suomessa luottoluokituksen lasku mielessään eivätkä komission asettaman talouspolitiikan reunaehdot ole paukkumassa.

Suomen talousongelmat ovat vakavia

Yksimielisyys on siitä, että Suomen talousongelmat ovat erittäin vakavia, ja siitä, että jotain tarttis tehdä. Lääkkeistä ei ole yksimielisyyttä. Demokratiassa hallituksen resepti on relevantti, silloinkin kun se on kyseenalainen.

EMU-ratkaisulla poistettiin ulkoinen devalvaatio keinovalikoimasta, sisäinen devalvaatio kaatui neuvotteluissa, jäljelle jää ns. fiskaalinen devalvaatio, jolloin työn hintaa alennetaan hallituksen päätöksin ja rahoitusaukko paikataan verotuksella. Arvaukseni on, että fiskaalisen devalvaation tiellä hallitus jatkaa ponnistelujaan, joista syyskuun lopulla kuulemme lisää. Tässä vaiheessa joudumme tyytymään spekulointiin.

Hallituksella on kolme reunaehtoa. Ensinnäkin; hallitus on naulannut kantansa hyvin tiukasti 5 %:n kilpailukykytavoitteeseen, joka tehdään yksikkötyökustannuksia alentamalla. Toinen: toimien tulee olla mitattavia. Kolmas rajaava tekijä liittyy hallituksen toimivaltaan. Toimet koostuvat keinoista, jotka ovat lainsäädännöllä muutettavissa.

Yksikkötyökustannuksia voidaan alentaa monella tavalla

Yksikkötyökustannuksia voidaan alentaa monella tavalla. Suorat palkanalennukset ja työajan pidentäminen ovat käytännössä hallituksen ulottumattomissa: ne pitäisi vahvistaa 300:ssa eri työehtosopimuksessa. Tuottavuus on osa yksikkötyökustannuksia. Hallituksella on vähän ja vaikeasti mitattavia keinoja tuottavuuden hyppäyksenomaiseksi kasvattamiseksi.

Jäljelle jää puuttuminen palkan sivukuluihin. Palkan yhteydessä maksetaan työeläkemaksua, työttömyysvakuutusmaksua ja sairasvakuutusmaksua. Maksujen tasojen alentaminen – hieman yksinkertaistaen – on lakimuutoksilla tehtävissä.

Vaihtoehtoja on periaatteessa kolme alennuksen aikaansaaman rahoitusvajeen kattamiseksi. Se voidaan paikata verotuksella, arvonlisäveron korottaminen tulee ensimmäisenä mieleen. Toisaalta voidaan maksuosuuksia muuttaa, jolloin palkansaajien osuutta kasvatetaan ja työnantajien pienennetään.

Kolmas vaihtoehto on tehdä päätöksiä, joilla rahoitettavien sosiaalisten etuisuuksien tasoa leikataan, jolloin sivukulujen maksujen alentaminen on rahoituksellisesti kestävää.

Suuria ennustajanlahjoja tuskin tarvitaan sen toteamiseksi, että lopputulos on eri keinojen yhdistelmä. Yhteen sivukulujen osaseen on erityisen hankalaa puuttua. Hallituksella on erittäin suuri kynnys lähteä – edes osittain – repimään auki tuoretta ja onnistunutta eläkeuudistusta.

Sen verran vaikealta näyttää, ettei ole mahdotonta, että sopimuspöytään vielä palataan; kolmas kerta toden sanoo. Aku Ankan puhuva koira sen sanoi: ”elämme vaikeita aikoja, ystävä hyvä”.

Ralf Sund, STTK

Kirjoitus on julkaistu Kalevassa 27.8.2015.

***

Missä Kikyn kolmas loikka?