Kilpailukyky, totta ja tarua


Suomen kilpailukyky

Yhteiskuntasopimuksen ympärillä käytävä vatulointi on keskittynyt vahvasti numeroiden pyörittelyyn ja mittareista puhumiseen. Vaatimus sopimuksen vaikutusten konkreettisesta mitattavuudesta voi tuntua välttämättömältä ehdolta, mutta kenellekään ei varmasti ole epäselvää että kilpailukyky pitää sisällään yksikkötyökustannuksilla mitattavan hintakilpailukyvyn lisäksi myös sen ”todellisen” reaalisen komponentin. Mitattavuuden vaatimus ei sinänsä ole ongelma, mutta siihen liittyy ikävä sivuvaikutus: mitattavuus pakottaa keskittymään epäolennaiseen olennaisen sijasta.

Ei varmasti ole sattumaa että vaikeasti mitattavat vientituotannon menestymisen kannalta paljon oleellisemmat tekijät jäävät seinäruusuksi, jolle työmarkkinajärjestöt vuorotellen heittävät ymmärtäviä katseita vaihtelevalla vilpittömyyden tasolla. Suomen vientiteollisuutta ei pelasteta hintakilpailulla. Todellinen kehitys on paljon vaikeammin mitattavaa ja siksi se jää alaviitteeksi.

Eurooppalaisten vientiyritysten kerma menestyy ennen kaikkea laadulla

Suomella on paljon tehtävää reaalisen kilpailukyvyn parantamiseksi. Uunituoreen tutkimuslaitos Bruegelin selvityksen mukaan eurooppalaisten vientiyritysten kerma menestyy ennen kaikkea laadulla ja tehokkaalla organisaatiorakenteella. Menestyvät vientiyritykset, jotka eivät notkahda vaikeinakaan aikoina jakavat erityisesti kaksi strategista ratkaisumallia. Ensinnäkin organisaatiorakenne on hajautettu ja näin se on valmiimpi reagoimaan markkinatilanteiden muutoksen nopeasti ja tehokkaasti. Toinen tekijä on vahva tuotantoketjun pilkkominen ja ulkoistaminen halvempien työvoimakustannusten maihin.

Saksan vientiteollisuuden menestystarina ei ole kirjoitettu halpatyövoimalla vaan nimenomaan päinvastoin: korkeasti koulutettujen (ja palkattujen) työntekijöiden korkealla työn tuottavuudella ja dynaamisella yrityskulttuurilla. Jos yrityskulttuuriin ei saada aikaiseksi muutosta, kustannustasoa alentamalla ei saada aikaiseksi muuta kuin korkeintaan lyhyen aikavälin vientikysynnän paranemista pitkän aikavälin kasvuedellytysten kustannuksella.

Neuroottinen keskittyminen yksikkötyökustannusten alentamiseen hidastaa globaalien tuotantoketjujen hyödyntämistä.

Neuroottinen keskittyminen yksikkötyökustannusten alentamiseen hidastaa globaalien tuotantoketjujen hyödyntämistä sillä hintakilpailun vaikutuksen näkyvät lähinnä matalan tuottavuuden töissä, jotka tehdään joka tapauksessa halvemmalla alhaisemman elintason maissa. Suomalaisen työvoiman lukitseminen halpatöihin palkkoja alentamalla ja samaan aikaan koulutuksen edellytyksiä heikentämällä vain hidastaa todellisen kilpailukyvyn parantamisen mahdollisuuksia.

Osaamisen ja innovatiivisuuden edistäminen ei tapahdu työn kustannuksia alentamalla. Ne tapahtuvat koulutuksen laatua ja kattavuutta lisäämällä, yritysten uusiutumiskykyä ja luovaa tuhoa edistämällä, sekä työn tuottavuutta kasvattamalla panostamalla teknologiseen kehitykseen. Suomea ei saada pidettyä korkean teknologian yhteiskuntana joka tunnetaan maailmalla erityisesti huipputason koulutusjärjestelmän ansiosta, jos samaan aikaan koulutusjärjestelmää ajetaan alas ja yrityksille annetaan tekohengitystä halpatyövoiman ja verohelpotusten avulla.

Keskustelu yksikkötyökustannusten alentamisesta promille kerrallaan on älyllisesti epärehellistä akrobatiaa. Siihen liittyy riski, että tarve uudistaa reaalista kilpailukykyä jää pimentoon. Sen seurauksena edessä on uudet excel-harjoitukset tovin kuluttua.

Oikeasti vilpitön ja rohkea hallitus antaisi suuremman painoarvon myös vaikeammin mitattaville reaalisen kilpailukyvyn kannalta oleellisille tekijöille.

Matias Luukkanen, korkeakouluharjoittelija, STTK
Ralf Sund, pääekonomisti, STTK

 Kirjoitus on julkaistu 6.8.2015 Kauppalehdessä.