Kolumbia vaarallisin työntekijöiden puolustajille – Suomi mallimaa


SASK

Kolumbia keikkuu jälleen ay-aktiivien murhatilaston kärjessä.  Siellä kuoli viimeisen vuoden aikana 22 työntekijöiden oikeuksien puolesta puhunutta ihmistä. Myös 11 muussa maassa työntekijöitä murhattiin ammattiyhdistystoimintaan osallistumisen vuoksi. Ammattiliittojen solidaarisuuskeskus SASK on Suomen ainoa kehitysyhteistyöjärjestö, joka keskittyy kehittyvien maiden työntekijöiden tukemiseen ja ay-oikeuksien puolustamiseen.

– Suomessa ay-liikkeen valtaa arvostellaan, mutta vahva ja riippumaton ay-liike on paras ja ainoa keino puolustaa työntekijöiden oikeuksia. Kehittyvissä maissa puhutaan ihan eri tason ongelmista, väkivallasta, nälkäpalkoista ja räikeistä ihmisoikeusrikkomuksista työelämässä, kuvaa SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen.

Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC selvitti vuosittaisessa raportissaan, miten ay-oikeudet toteutuvat eri puolilla maailmaa. Mukana oli 141 maata. Niistä 44:ssä eli lähes kolmanneksessa maista työntekijöitä pidätettiin tai vangittiin ay-toiminnan vuoksi, vaikka järjestäytymisoikeus on kansainvälisesti tunnustettu ihmisoikeus.

– Raportti ay-oikeuksien loukkauksista on tärkeä muistutus kehittyvissä maissa toimiville suomalaisille yrityksille, joiden tulisi YK:n periaatteiden mukaisesti selvittää ja ehkäistä tuotantoketjuunsa liittyviä ihmisoikeusriskejä, Ronkainen korostaa.

Hän muistuttaa ulkoministeriön uusimmasta julkisesta linjauksesta, jonka mukaan tulevan kehitysyhteistyön painopistealueisiin kuuluu vastuullisten yritysten toiminta kehitysmaissa.

– Toivottavasti vastuullisuus ja sen edistäminen näkyvät myös kehitysyhteistyötä koskevissa rahoituspäätöksissä.

Qatarin jalkapallostadionit rakentuvat orjatyöllä

Huonoimmalta ay-tilanne näyttää Persianlahden maissa, joissa pääosan työvoimasta muodostavat vierastyöläiset alistetaan työnantajan mielivallan alle.

Tuleva jalkapallon MM-kisojen isäntämaa Qatar on saanut paljon kansainvälistä kritiikkiä kafala-järjestelmästään, jossa ulkomailta tulleet työntekijät eivät voi vaihtaa työpaikkaa eikä poistua maasta ilman työnantajan lupaa. Käytännössä heiltä usein takavarikoidaan passit, ja työnantajat voivat huoletta maksaa räikeitä alipalkkoja ja laiminlyödä turvallisuuden, mikä on näkynyt jo tuhansina kuolemina pelkästään MM-työmailla.

SASK on vaatinut muutosta Qatarin tilanteeseen kampanjoimalla, koska muuta vaihtoehtoa ei ole.

– Ay-liike ei pysty toimimaan maassa tehokkaasti, sillä 90 prosentilta työntekijöistä on evätty oikeus kuulua ammattiliittoon. Siksi myöskään SASKilla ei ole siellä hankkeita, kertoo Ronkainen.

SASK vahvistaa ay-oikeuksia kehittyvissä maissa

Sen sijaan SASK toimii useissa muissa maissa, joissa työntekijän asema on raportin mukaan maailman heikoimpia. Niitä ovat muun muassa Sambia, Filippiinit, Intia, Kolumbia ja Peru. Mosambik puolestaan on esimerkki maasta, jossa ay-tilanne on kehittynyt huomattavasti. Se on SASKin suurin yksittäinen kumppanimaa.

Myös Euroopassa ay-oikeuksien tilanne on heikentynyt selvästi vuoden aikana, kun eteläisen Euroopan maissa purevat komission työntekijöihin kohdistuvat kiristystoimet. Eurooppa on toki silti maanosa, joissa työntekijöiden asema on maailman paras. Suomi rankattiin viiden parhaan maan joukkoon yhdessä Norjan, Itävallan, Alankomaiden ja Uruguayn kanssa.

SASKin työtä kehittyvien maiden työntekijöiden aseman parantamiseksi tukee ulkoministeriön lisäksi iso joukko suomalaisia ammattiliittoja. Käynnissä on yli 60 kehityshanketta.

Lisätiedot:

SASKin verkkosivuilla myös toinen juttu aiheesta: Ay-oikeudet paremmiksi sitkeällä työllä –Esimerkkinä Mosambik http://www.sask.fi/kaikki-2/109-uutiset/kehitysyhteistyo/afrikka/771-ay-oikeudet-paremmiksi-sitkealla-tyolla-esimerkikina-mosambik