Taloudesta tiistaina: Talouspuhe – faktaa vai fiktiota?


Poliittisen keskustelun yhteydessä kuulee usein vaatimuksia faktojen sivuuttamisesta. Koska politiikka on yhteisten asioiden hoitamista, pakkohan asioista on ensin olla yhteisymmärrys, jotta tiedetään, mitä hoidetaan. Varsinkin talouden tilasta puhuttaessa kuulutetaan faktoja ja vaaditaan huomioimaan ne – erityisesti silloin, kun edessä on väistämättömältä näyttäviä epämiellyttäviä ratkaisuja. Fakta on kuitenkin aina riippuvainen esittäjänsä kannasta eikä ideologiaa aina voi jättää edes kiistattomien numeroiden listaamisen ulkopuolelle.

Suomen hintakilpailukyky on varmasti viime vuosina aidosti heikentynyt ja velkaantuminen on ongelma rakennemuutosten lisätessä talouden uudistuspaineita. Suhdanneautomatiikan takia valtio velkaantuu joka tapauksessa ja varsinkin, kun taantumalle ei vieläkään loppua näy.

Suomen tilanne on varmasti heikko. Mutta vaikka kaikki asiantuntijat olisivatkin ongelmien olemassaolosta samaa mieltä, meillä ei siitä huolimatta ole neutraalia ja kiistatonta mittaria millekään näistä ongelmista. On esimerkiksi lukemattomia eri tapoja mitata hintakilpailukykyä ja nollavuoden valinnalla voi vaikuttaa dramaattisesti käppyröiden muotoon. Talous ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen kliininen, selkeästi ja kiistattomasti määritelty kokonaisuus vaan vain yksi tapa jäsennellä sekavaa ja hankalasti kuvattavaa maailmaa. Taulukoiden ja graafien elegantti yksinkertaisuus luo yksiselitteisyyden illuusion, joka peittää sen taustalla olevien määritelmien mielivaltaisuuden.

Talousteoriaa syytetään usein epärealistisesta ihmiskuvasta ja vääristyneestä tavasta katsoa maailmaa yksinkertaisena ja johdonmukaisena ymmärtämättä ihmisluonnon ja yhteiskunnan moninaisuutta. On totta, että maailma talousteoreettisten mallien läpi näyttää paljon yksinkertaisemmalta kuin elämä kadulla. Vallankäyttöä tästä yksinkertaistavasta ajattelutavasta tulee kuitenkin vasta, kun joku väittää sen olevan täsmällinen kuva todellisuudesta.

Valtio ei ole kotitalous eivätkä puheet vastuusta ja syömävelasta ole muuta kuin harkittua mielikuvilla vaikuttamista. Suomella ei mene hyvin, mutta uhkakuvien maalaamiselle epämiellyttävästä tulevaisuudesta ei myöskään ole perusteita. Jos kaikki osapuolet voisivat hyväksyä tämän tosiasian, edellytykset hyvässä hengessä yhdessä sopimiselle olisivat paljon paremmat. Mutta eihän mistään faktoista koskaan ollutkaan kysymys.

Matias Luukkanen
Kirjoittaja on valtiotieteiden kandidaatti
ja korkeakouluharjoittelija STTK:ssa.