Keskeytykset ja häiriöt syövät tehokasta työaikaa


Työaika

Maan hallitus ja työnantajat ovat vaatineet työajan pidentämistä, työnantajat peräti sadalla tunnilla vuodessa. Aluksi asiasta puhuttiin viiden prosentin tuottavuusloikkana, sittemmin kilpailukyvyn nostona.

Palkansaajien edustajat ovat vastustaneet työajan pidentämistä perustellusti: Suomen vaikea ja yhä paheneva työttömyystilanne ei korjaudu sillä, että lisätään työtä niille, joilla sitä on jo ennestäänkin tarpeeksi. Pikemminkin päinvastoin.

Työajan pidentäminen, joka ilman rahallista korvausta on yhtä kuin palkanalennus, ei myöskään paranna tuottavuutta eikä työssä jaksamista. Niihin on olemassa omat lääkkeensä, joista seuraavassa yksi näyte:

Työtehoseura teki vuonna 2012 toimihenkilöiden tuottavuustyöryhmien aloitteesta ja rahoituksella selvityksen toimihenkilötyön keskeytys- ja häiriötekijöistä. Tulosten mukaan keskeytykset vievät 20–30 prosenttia toimihenkilöiden työpäivästä, ja puolet näistä keskeytyksistä aiheuttaa työtä haittaavat häiriöt. Keskeytymätön työaika on näin ollen keskimäärin 30 tuntia viikossa.

Keskeytykset vievät 20–30 prosenttia toimihenkilöiden työpäivästä.

Häiriöiden poistaminen ei useinkaan vaadi suuria taloudellisia, henkisiä eikä fyysisiä uhrauksia. Riittää, kun työyhteisössä itsessään syntyy halu ratkaista ongelmia. Häiriöitä saadaan tyypillisesti kuriin vastuun- ja työnjakoja, toimintaprosesseja sekä kokous- ja raportointikäytäntöjä kehittämällä. Lisäksi voidaan parantaa laitteiden ja ohjelmistojen käytettävyyttä sekä kehittää työympäristöä.

Keskustelussa on suotta jumiuduttu työajan lisäämiseen

Yhteiskuntasopimukseen liittyneessä keskustelussa on suotta jumiuduttu työajan lisäämiseen. Sen sijaan pitäisi lähteä puhtaalta pöydältä ja etsiä hyvässä yhteistyössä ne kilpailukykyä, tuottavuutta, tuloksellisuutta ja työssä jaksamista lisäävät keinot, jotka ovat kaikkien osapuolten hyviksi havaitsemia.

Keskustelun laajentamiseksi tulisi kaivaa esille viime vuosikymmeninä tehtyjen työelämän tutkimus- ja kehittämishankkeiden helmet ja kiillottaa ne tähän aikaan sopiviksi. Ensi sijassa pitäisi ottaa käyttöön sellaisia kehittämismalleja ja välineitä, jotka perustuvat työpaikkojen omaan osaamiseen ja jotka toimivat työyhteisön arjessa.

Kehittämisestä ei siis pidä tehdä liian hienoa, eikä se saa vaatia työpaikalla kohtuutonta panostusta. Jatkuvan parantamisen keinoin saadaan paljon hyvää aikaiseksi. Kun asiat tehdään fiksummin, niitä ei tarvitse tehdä kiireellä eikä kellon ympäri.

Työpaikan kehittämisessä ei myöskään pidä asettaa lopullista päämäärää, koska sellaista ei ole. Sen sijaan on hyväksyttävä, että kehittämisen varaa on ja jää aina. Yhtään valmista työpaikkaa ei ole vielä saatu aikaiseksi. Eikä saada jatkossakaan, jos ja kun tekeminen perustuu vähänkään ihmisen panokseen.

Erkki Auvinen, STTK:n työhyvinvoinnin asiantuntija

***

STTK tutki: Suomalaiset toivovat lyhyempää työaikaa, mutta arvioivat sen pitenevän

Nelipäiväinen työviikko – katse työaikahorisonttiin