Petri Lempinen, toimitusjohtaja AMKE ry: Mitä huomenna on osattava?


Petri Lempinen, Mitä huomenna on osattava?

HYPPÄYS TULEVAISUUTEEN

Suomi elää jo uutta teollista vallankumousta, jonka käyttövoima on tieto. Innovaatioiden käyttöönottaminen riippuu nyt ensisijaisesti investointisyklistä, kun se aiemmin riippui infrastruktuurin rakentamisesta, esimerkkinä sähköverkon levittäminen maan eri osiin. Aineettomana ja digitaalisena tieto leviää lähes samanaikaisesti kaikkialle maailmaan ilman pitkäkestoisia kuljetuksia.

Tämä tarkoittaa, että muutokset, myös työelämässä, voivat tapahtua hyvinkin äkillisesti, kunhan talous kääntyy kasvuun. Investoinnit uusiin menetelmiin ovat välttämättömiä Suomessa toimivien yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Ristiriitaisesti ne voivat samanaikaisesti tuoda uusia työpaikkoja ja tuhota vanhoja.

Tieto, eli inhimillinen pääoma, ja tekniset innovaatiot ovat täydentäneet toisiaan. Uusi tekniikka on lisännyt työntekijöiden tietoja ja taitoja. Samalla osaavan työntekijän on helpompi käsitellä uutta tekniikkaa. Koulutus on lisännyt yksilöiden liikkumavaraa työelämässä maantieteellisesti ja eri työtehtävien välillä.

KOULU ON MENETTÄNYT MONOPOLINSA TIETOON, JONKA RINNALLA YHÄ TÄRKEÄMPÄÄ ON ERILAISTEN TAITOJEN OPPIMINEN

Me suomalaiset uskomme korkeaan osaamisen, millä yleensä tarkoitamme korkeaa muodollisen koulutuksen tasoa. Jatkossa ammatillisten ja korkeakoulututkintojen tasoa tärkeämpää on, että niiden tuottama ammattitaito ja sivistys vastaavat uusiin tarpeisiin. Ongelma on, että emme osaa vielä määrittää tulevaisuuden ammattitaidon tai sivistyksen sisältöä.

Kansallinen visiomme sisältää nimellisesti myös tasa-arvon ajatuksen, jolloin pyrkimyksenä on myös parantaa heikoimmin koulutettujen ja osaavien asemaa. Asuinalueiden ja koulujen eriytymisestä johtuva eriarvoistuminen onkin tehokkaan koulutuspolitiikan suuri haaste.

Koulutuksen kehittäminen keskittyy luvattoman usein hallintoon. Myös nyt valmisteilla olevat toisen asteen ammatillisen ja lukiokoulutuksen rakennemuutokset keskittyvät järjestäjä- ja oppilaitosrakenteita ja rahoitusjärjestelmiä koskevaan lainsäädäntöön.

Valmistelun yhteydessä ei ole puhuttu osaamisesta tai yleissivistyksestä, joka sekin muuttuu elinympäristömme myötä. Koulu on menettänyt monopolinsa tietoon, jonka rinnalla yhä tärkeämpää on erilaisten taitojen oppiminen. Tätäkin tärkeämpää on oivaltaa ja käyttää hyväksi taitojen, teknologioiden ja tietojen suomia mahdollisuuksia. Uusi yleissivistys on entistä enemmän tekemistä ja taitamista lähestyen perinteistä käsitystä ammattiosaamisesta.

Osa nykyisestä työstä siirtyy ihmisiltä koneille ja heidän ammattinsa voivat kadota kokonaan. Joissakin ammateissa tulee käyttöön uudenlaisia työkaluja ja menetelmiä, jotka muuttavat ihmisten toimenkuvia ja käytännön työtehtäviä. Tekemisestä voi tulla esimerkiksi prosessinvalvontaa ja poikkeustilanteisiin puuttumista. Yhä useampi meistä työskentelee yhdessä älykkäiden ja itseohjautuvien koneiden kanssa.

Tekemisen organisoiminen uusilla tavoilla on enemmän kuin vain uusien teknisten laitteiden käyttöön ottamista. Toimenkuvat pilkkoutuvat yksittäisiksi tehtäviksi, joita voivat suorittaa eri paikkakunnilla ja jopa maanosissa asuvat ihmiset. Tätä kutsutaan digitaaliseksi taylorismiksi.
Synkimmissä maalailuissa suuri osa ihmisistä tekee pieniin tehtäviin pilkottua mikrotyötä, jota johtavat ja määrittävät tietokoneet. Tuolloin palkka, jonka suomalainen kokee riistoksi, voi toisella puolella maailma olla riittävä elintason parantamiseen.

Tulevaisuuteen uskovat korostavat, että ihmistyö keskittyy vahvuuksiimme, joissa olemme koneita parempia. Empatia, eettinen arviointi, inhimillinen kommunikaatio ja uuden luominen ovat ihmisten luontaisia taipumuksia. Tiedon siirtämisen sijasta oppilaitosten on tuettava meitä, kun haluamme kehittää taitojamme ja vahvistaa luontaisia taipumuksiamme.

Työ voi irrota työsuhteista ilman, että tilalle tulee muodollinen yrittäjyys erilaisine yhtiömuotoineen. Nykyisin noin 30 prosenttia työvoimasta on ns. epätyypillisissä työsuhteissa tehden esimerkiksi määrä- tai osa-aikaista työtä. Tämä luku ei ole olennaisesti muuttunut 1970-luvulta, vaikka työvoiman koulutustaso on kohonnut rajusti. Tämän päivän pätkätyöläisiä ovat hyvin koulutetut toimihenkilöt työuransa alkutaipaleella. Neljäkymmentä vuotta sitten he olivat metsureita, rakennusmiehiä ja muita kausityöntekijöitä.

Työmarkkinoita on jo muuttanut pk-yritysten kasvava merkitys työllistäjinä. Uudet työpaikat syntyvät pk-yrityksiin, joissa liiketoiminnan ja työn organisoitumisen takia osaamisen tarpeet ovat erilaisia kuin suuryrityksissä.

Suomalainen työelämä on dynaamista. Vuonna 2013 suomalaisten työpaikkojen johdosta 46 prosenttia kertoi työpaikalla tehdyn organisaatiomuutoksia vuoden 2010 jälkeen. Tämä on kolmanneksi suurin luku EU:ssa Tanskan ja Ruotsin jälkeen. Muutoksia aiheuttavat kysynnän vaihtelut ja kilpailu, uusien teknologioiden käyttöönotto sekä julkisella sektorilla määrärahojen leikkaukset. Organisaatiomuutokset kertovat sopeutumisesta uudistuvaan toimintaympäristöön. Työikäisten hyvä koulutus ja osaaminen luovat perustan uudistumiselle, joten suomalaisilla palkansaajilla on perinteisesti ollut kykyä elää muutoksissa. Nykyiset taitomme eivät kuitenkaan riitä viemään meitä digitaalisen vallankumouksen yli. Osaaminen tukee työssä jaksamista ja jatkamista. Työnsä hallintaa kokevat ovat tyytyväisempiä työssään.

OECD:n tekemän aikuisten osaamistutkimuksen, PIAAC, mukaan kolmasosa suomalaisista palkansaajista (31 prosenttia) kokee, että heidän koulutuksensa ja työnsä eivät vastaa keskenään. Joukko jakautuu kahtia, sillä 14 prosentilla työntekijöistä oli mielestään liian alhainen koulutus työn vaatimuksiin nähden. Toisaalta joka kuudes (17 prosenttia) ei työssään käytä kaikkea osaamistaan. Ongelmiimme kuuluu myös korkeaksi noussut työttömyys.

Työsuhteen luonne on vaikuttanut työnantajien tarjoamaan koulutukseen. Pysyvää kokopäivätyötä tekevä osallistuu työnantajan maksamaan koulutukseen todennäköisemmin kuin vastentahtoisesti osa- tai määräaikaisessa työsuhteessa oleva. Myös ikä vaikuttaa henkilöstökoulutukseen. Työuran alkupuolella määräaikaisissa työsuhteissa olevat jäävät helpommin koulutuksen ulkopuolelle työpaikoilla, vaikka työmenetelmien ja – välineiden muutokset koskettavat myös heitä.

Aikuisten koulutustarpeet ovat jo muuttuneet, kun suuri osa työikäisistä on suorittanut ammatillisen tai korkeakoulututkinnon. Ensimmäisen muodollisen pätevyyden sijaan aikuiskoulutuksen tehtävänä on luoda uutta osaamista uusiin tarpeisiin. Työelämän ja yksilöiden osaamistarpeet eivät noudata oppilaitosrajoja, joita on esimerkiksi ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Digitalisaation haasteeseen vastataan lisäämällä oppilaitosten yhteistyötä, ei reviirejä puolustamalla.

Suomen uudistumisessa on ennen kaikkea kyse työikäisen väestön motivaatiosta ja jaksamisesta. Elinikäinen oppiminen tai suppeammin katsottuna koulutus- ja työvoimapolitiikka ovat keskeisiä keinoja yksittäisten suomalaisten ja koko Suomen tulevaisuuden rakentamisessa. Uusi aika vaatii kuitenkin uudenlaista sisältöä näille politiikan lohkoille. Sirpaloituvassa työelämässä tarvitaan yksilöllisiä ja joustavia koulutusratkaisuja, jotka yhdistävät työn tekemisen oppimiseen.

VISIOYHTEISKUNTAAN

Suomi on samankaltaisessa tilanteessa kuin 1960-luvulla, jolloin hyvinvointivaltion perusta luotiin. Sosiaali-, koulutus-, asunto- ja veropolitiikka olivat työkaluja palkkatyöstä elävän kaupunki- Suomen rakentamisessa. Digitalisoituminen merkitsee nyt yhtä suurta muutosta koko yhteiskunnalle kuin muutto asutustiloilta elementtitaloihin Kekkosen aikana. Muutoksen tarve työelämässä koskettaa yhtä hyvin koulutusjärjestelmää kuin myös työnantajia ja ammattiyhdistysliikettä.

SÄÄSTÄMINEN ON JOHTANUT NÄKÖALATTOMUUTEEN, JOSSA EMME NÄE NYKYISTEN ORGANISAATIOIDEN YLI.

Tähän ei vastata tuijottamalla nykyisiä rakenteita ja toimintatapoja, jotka ovat monin osin vanhentuneita maailman muuttuessa nopeasti. Tämä ongelma koskee julkista ja monin osin myös yksityistä sektoria Suomessa. Uutta ei voi aina lisätä vanhan päälle. Sen sijaan luopumalla nykyisistä tavoista teemme tilaa uudelle. Maailman osaavimmaksi kansaksi Suomi tavoittelee ajamalla alas koulutustaan. Säästäminen on johtanut näköalattomuuteen, jossa emme näe nykyisten organisaatioiden yli. Olennaista on muistaa, että kansallisesta strategiastamme kertovat päivittäiset teot enemmän kuin poliittiset julistukset.

Digitaalisen muutoksen ensimmäinen osaamisvaatimus kohdistuu tämän hetken päättäjiin. Menneeseen tuijottamisen sijaan on ajateltava: Mitä tuleva voisi olla? Aiemman tietämyksen ja kokemusten valossa emme voi ennakoida uuden tiedon luomia mahdollisuuksia. Suunnitteluyhteiskunnan sijaan tarvitsemme visioyhteiskuntaa.

PETRI LEMPINEN, TOIMITUSJOHTAJA | AMKE RY