Lakko-oikeus on perusoikeus


Maailman työjärjestö ILO:n työtä parempien globaalien työehtojen hyväksi varjostaa parhaillaan omituinen kiista työntekijöiden lakko-oikeudesta. Oikeus mennä lakkoon parempien työehtojen puolesta on ollut yksi työntekijöiden perusoikeuksista varhaiselta 1950-luvulta lähtien, kun ILO:n osapuolet: työntekijät, hallitusten edustajat ja työnantajat siihen ensimmäisen kerran yksimielisesti sitoutuivat.

Kiista sai alkunsa vuoden 2012 ILO-kongressista työnantajan provokaationa, mutta on venynyt mittoihin, joissa se varjostaa kaikkea maailman työjärjestön tekemää järkevää työtä globaalien työehtojen kehittämiseksi.

ILO:n pääjohtaja Guy Ryder vieraili marraskuisessa Helsingissä ja puhui eduskunnassa järjestetyssä seminaarissa. Puheessaan Ryder painotti, että ILO tehtävänä on ajaa sosiaalista oikeudenmukaisuutta, parempaa työllisyyttä reilummin työehdoin sekä yritysten yhteiskuntavastuuta. Myös työelämän tasa-arvokysymykset ovat ILO:n asialistalla korkealla. Sukupuolten välinen keskimääräinen palkkaero on globaalisti 20 %:n. Se ei juuri tunnu pienenevän. Surullinen on myös tieto, että vain 25 % maailman naisista ylipäätään on mukana työelämässä.

Ryderin luettelemat asiat ovat suuria ja tärkeitä kysymyksiä paitsi meidän kaikkien aivan tavallisten työssäkäyvien ihmisten kannalta, myös globaalin oikeudenmukaisuuden kannalta. Niiden soisi ILO:n ja muidenkin maailmanlaajuisten toimijoiden myötävaikutuksella edistyvän.

Työnantajien käynnistämä käsittämätön riita lakko-oikeudesta, joka sentään monissa Euroopan maissa on ollut päivän selvä asia jo 1800-luvulta alkaen, estää järkevän yhteistyön ja nakertaa luottamusta. Lakko-oikeuden poistajat haluavat siirtää meidät noin 60 vuotta kehityksessä taaksepäin. Kas, eivät maaorjuuden palauttamista sentään ehdottaneet.

ILO on maailman laajin ja tärkein kolmikantainen järjestö. Lakko-oikeus sekä oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ovat työntekijöiden perusoikeuksia ja ne on tunnustettu myös useimpien valtioiden perustuslaeissa.