STTK: Talouspolitiikassa panostettava kysynnän kasvuun

Talouspolitiikka

Suomen on siirrettävä talouspolitiikkansa painopistettä sopeuttamisesta elvyttämiseen. Molempia kuitenkin tarvitaan, mutta toimien ajoittamisessa elvytystä tulisi korostaa.

– Päätökset rakenneuudistuksista tarvitaan heti hallituskauden alkuun, mutta niiden tulisi ajoittua alkavaksi vasta vuosina 2017 – 2019. Sen sijaan tarvitsemme pikaisesti kokonaiskysyntää lisäävää elvytyspolitiikkaa jo hallituskauden alkuun. Automaattisten vakauttajien lisäksi tarvitsemme myös päätösperäistä elvytystä, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

Elvytyspolitiikan ajoitusta tukee myös matala korkotaso sekä energian halpa hinta. Elvytyksessä tulisikin korostua sen oikea-aikaisuus, väliaikaisuus ja oikea kohdennus.

Elvytyspolitiikan ajoitusta tukee myös matala korkotaso

– Elvytyspolitiikan ajoitusta tukee myös matala korkotaso sekä energian halpa hinta. Elvytyksessä tulisikin korostua sen oikea-aikaisuus, väliaikaisuus ja oikea kohdennus.

Pitkäaikaistyöttömyyden kasvu ja siihen liittyvä syrjäytyminen on sekä lyhyen aikavälin että erityisesti pitkän aikavälin ongelma. Tällä hallituskaudella pitkäaikaistyöttömyydestä on tulossa miljardin lisälasku kestävyysvajeeseen. Tämä kehitys pitää saada katkaistua.

– Kaikki se mitä on mahdollista tehdä pitkäaikaistyöttömyyden kasvun hillitsemiseksi, on syytä tehdä heti. Rakenneuudistusten osana tulisi katsoa työttömyysturvan kehittämistä, mutta uudistusten pitää täyttää oikeudenmukaisuuden kriteerit. Mahdolliset uudistukset tulee tehdä työllistymistä tukien, ei työttömiä syyllistäen.

Palkansaajat ovat omalta osaltaan sopimustoiminnassaan valmiita tukemaan kasvua ja talouspolitiikan suunnanmuutosta.

– Eduskuntavaalien jälkeen olisi mahdollisuus neuvotella kokonaan uusi, pidempiaikainen työmarkkinaratkaisu. Palkkojen ja verotuksen ohella siinä pitäisi huomioida työelämän kehittämiseen liittyvät asiat. Esimerkiksi viime syksynä saavutettu eläkeuudistus vaatii tuekseen panostusta vanhempiin työntekijöihin, Palola painottaa.

– Lisäksi tulisi harkita kasvuhakuisten ja työllistävien pk-yritysten verotuksen keventämistä jos ne jättävät voitot yrityksen kehittämiseen, Palola lisää.

STTK esitteli hallitusohjelmatavoitteitaan tänään 27.1 Helsingissä.

Lisätietoja:

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh: 040 509 6030
STTK:n johtaja Jukka Ihanus, puh: 050 463 9929
STTK:n pääekonomisti Ralf Sund, puh: 050 563 4841
sttk.fi/eduskuntavaalit

Ajankohtaista

19.4.2024

Meto: Puunkuljetukset ovat vaarassa

Lue
18.4.2024

STTK-Opiskelijat: Kehysriihen päätökset uuvuttavat opiskelijat ja viivästyttävät valmistumista

Lue
18.4.2024

Hallitus säästää ja parantaa silmäterveyden palveluja järkevästi

Lue
17.4.2024

SuPerin Paavola kehysriihestä: Hallitus heikentää ratkaisuillaan sote-alalle työllistymistä

Lue
17.4.2024

Pätkätöiden kierre vaikeuttaa nuorten ammatti-identiteetin muodostumista

Lue
16.4.2024

Ammattiliitto Jyty kehysriihestä: Hallitus heikentää työntekijöiden mahdollisuutta kehittää omaa osaamistaan

Lue
16.4.2024

Tehy kritisoi voimakkaasti hallituksen leikkauksia synnytyksistä, hoitotakuusta ja ikäihmisten ympärivuorokautisesta hoivasta

Lue
16.4.2024

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer: SuPerin Paavola: Hallitus hylkäsi vanhukset ja hoitajat

Lue