Piispa Irja Askola: Virkamiesten kirkosta kansalaisten kirkoksi


Piispa Irja Askola

Suomen evankelisluterilaisen kirkon ovi käy tällä hetkellä ulospäin. Helsingin hiippakunnan piispa Irja Askola ihmettelee kirkosta eroamisen ristiriitaisia syitä.

– On aika mielenkiintoista, että osa eroaa, koska kirkko on heidän mielestään liian liberaali ja osa siksi, että kirkko on liian konservatiivinen.

Irja Askola arvelee, että kirkkoon ei kuuluta, koska siihen ei ole enää sosiaalista pakkoa.

– Ennen vanhaan kirkkoon piti kuulua, jos oli kotipaikkakuntansa hyvä opettaja tai kunnollinen poliisi riippumatta siitä, mitä ajattelit kirkon toiminnasta.

Piispa pitää hyvänä, että kirkkoon kuuluminen on tietoinen valinta. Esimerkiksi Helsingissä lähetetään jokaiselle kirkosta eroavalle oman seurakunnan kirkkoherran ja hiippakunnan piispan allekirjoittama kirje, jossa kysellään eron syytä.

– Emme tuomitse vaan pyydämme kertomaan, miksi ihminen halusi erota kirkosta.

Hengellinen suhde on intiimi

Askolan mukaan kirkosta saatetaan erota, koska ei haluta antaa veroeuroja kirkon ylläpitämiseen ja toiminnan tukemiseen. Harvemmin syynä on, ettei uskottaisi jumalaan.

– Suomalaisten hengellinen suhde on aika intiimi. Jotkut sanovat, että seksistäkin on helpompi puhua julkisesti kuin jumalasuhteesta.

Askola kertoo törmänneensä myös siihen, että ihmiset vierastavat ja karsastavat kaikkia instituutioita.

– Kirkko kantaa tällaista instituution laahusta vahvasti mukanaan. Jos vierastaa instituutiota, se ei tarkoita, että vierastaisi jumalaa.

Yhdeksi syyksi syksyn seurakuntavaalien alhaiseen äänestysaktiivisuuteen piispa arvelee kirkon päätöksenteon näkymätöntä profiilia.

– Varsinkin suurissa kaupungeissa monelle on vaikea keksiä, ketä äänestäisi.

Osa ihmisistä on Askolan mukaan myös turhautunut kirkon päätöksenteon hitauteen, kankeuteen, virkamiesmäisyyteen, byrokraattisuuteen.

– Kritiikki pitää ottaa vakavasti.

Piispa kertoo törmänneensä myös ihmisiin, jotka eivät ole tienneet, mitä seurakunta heidän lähiseuduillaan tekee.

– Kun heidän kanssaan juttelee, moni sanoo, että ok, voisinhan minä tällaista sponssatakin. He ovat tyytyväisiä jos seurakunnan ihminen käy katsomassa yksinäistä vanhusta, kun itse eivät ehdi.

Nuoret vaikuttavat toisin

Askolan mukaan kaikissa instituutioissa, myös kirkossa, eletään tällä hetkellä kahden vaikuttamisen sävellajissa.

– Iloinen puoli on se, että nuoret ovat löytäneet toisenlaisen vaikuttamisen kanavan, joka näkyy suhteessa muihin instituutioihin.

Piispa kiittelee nuoria, jotka tempaisevat Facebookissa lähimmäisen rakkauden viikonlopun tai ovat järjestäneet pop up -tapahtuman, jossa huolehditaan niistä, joilla ei ole ruokaa.

– Se on suoraa vaikuttamista, joka toimii sosiaalisen median kautta ja jossa ei kysytä piispalta lupaa eikä perusteta komiteoita. Lähdetään suoraan baanalle ja tehdään hommat.

Piispan mukaan kirkossa ollaan siirtymässä kansalaisyhteiskuntaan.

– Tarvitsemme kirkon jäsenten osaamista – myös heidän kritiikkiään. Organisaatiokyljellä eteneminen ei kirkolta enää onnistu. Tarvitsemme puhetta kristityn identiteetistä, joka kiinnostaa monia.

Askolan mukaan kirkko ei ole virkamiesorganisaatio vaan ihmisten yhteisö.

– Minulle kirkko on ihmisten olohuone, jossa seinät on tapetoitu sanoilla armo ja oikeudenmukaisuus.

Piispa uskoo, että kirkko uudistuu, kun sen jäsenille annetaan tilaa toimia.

– Uudistuminen ei käynnisty piispan kiertokirjeellä eikä komentokäskyllä.

Radikaali piispa puolustaa homoja

Suomen ensimmäistä naispiispaa arveltiin valintansa jälkeen radikaaliksi. Hänen mielestään tällaiset määrittelyt ovat katsojan ja kuulijan silmissä ja korvissa.

– Joillekin tuntuu radikaalilta se, että kannattaa homojen ja lesbojen oikeuksia ja toivoo heille siunausta.

Irja Askola siunasi jo pari vuotta ennen piispaksi valintaansa samaa sukupuolta olevan pariskunnan virallisia lupia kyselemättä.

– Jos radikaalisuus tarkoittaa sitä, että puolustaa ihmistä eikä instituutiota, niin sitten ehkä olen. Mutta omasta mielestäni en ole ollenkaan niin radikaali kuin pitäisi.

Koko juttu luettavissa tuoreimmassa STTK-lehdessä.

Teksti: Mika Peltonen, UP-uutispalvelu

Kuvat: Pekka Sipola