Tehy: Sote-uudistuksessa etusijalle perustuslaillinen oikeus sosiaali- ja terveyspalveluihin


Sote-uudistus

Hallituksen on tarkoitus antaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia koskeva lakiesitys eduskunnan käsiteltäväksi ensi viikolla. Tänään ja huomenna Helsingissä koolla oleva sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto on tyytyväinen, että ratkaisu saatiin vihdoin aikaan.

Eriarvoistumisen kierre ja palveluiden rapautuminen pysäytettävä

– Sosiaali- ja terveysalan ammattilaiset ovat odottaneet tätä pitkään. Myös kansalaisten kannalta on tärkeää, että eriarvoistumisen kierre ja palveluiden rapautuminen saadaan pysäytettyä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Rauno Vesivalo.

Tehyn valtuusto painottaa, että tulevassa eduskuntakäsittelyssä on otettava vakavasti perustuslain 19. pykälän sisältö: ”julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä”.

Sote-uudistus toteutetaan, jotta meillä olisi jatkossa tarpeeksi laadukkaita palveluita. Uudistuksen yhteydessä käyty keskustelu perustuslaillisista oikeuksista on jumittunut kuntien itsehallintoon. Vähintään yhtä tärkeää on keskustella perustuslaillisesta oikeudesta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluita.

Tehyn valtuusto edellyttää myös, että kunnat pidättäytyvät sote-kokonaisulkoistuksista, jotka voivat johtaa kustannusten huomattavaankin nousuun ja sisältävät paljon muitakin mm. henkilöstön asemaan liittyviä riskejä.  Kokonaisulkoistukset ovat erityisen arveluttavia etenkin nyt, kun sote-lainsäädäntö parlamentaarisen valmistelun pohjalta etenee eduskuntakäsittelyyn.